Syntymä

Outojen Marttojen synty alkoi hieman ennen joulua vuonna 2016. Päätimme perustaa Outokumpuun nuoremman polven marttayhdistyksen, jossa voisimme yhdessä luoda uutta toimintaa Outokumpuun ja saada uusia sosiaalisia verkostoja. Huutelimme Facebookissa innokkaiden uuden marttalaisten perään ja ideamme sai kannatusta. Suunnittelukokouksessa oli paikalla 4 henkilöä ja päätimme, että yhdistys perustetaan. Perustamiskokouksessa olikin sitten väkeä jo enemmän ja näin saimme uuden yhdistyksen pystyyn.

Ensimmäinen vuosi

Toimintavuosi käynnistyi jäsenillassa, jossa suunnittelimme yhdessä tulevan vuoden toimintakalenterin. Toimintakalenteri oli näin heti alkuun jäsenten suunnittelema.

Ensimmäisen vuoden tapahtumia:

Luistelutapahtuma Kyykerin kentällä

Ruisleiväntekokurssi

Hiihtoretki Erä-ja luontokeskuksen maisemiin, kuuma tuli!

Kolilla islanninhevosvaelluksella ja vaeltamassa. Toukokuussa 2017 oli vielä paljon lunta!

Yrttikurssi kesäkuussa.

Kirppistapahtuma heinäkuussa Outokummun Ruplan tontilla.

 

Teimme koristeita luonnonmateriaaleista syksyllä.

Sytykeruusujen askartelua ennen joulua.

 

Toinen vuosi

Tammikuu

12.1. klo 18-20 Kokous&Galleria Marita, Kässämartat, aiheena kevään suunnittelu ja omien töiden tekeminen
17.1. SPR:n ystävätoiminta kutsuu kaikki Oudot Martat leipomaan piirakoita yhdessä ystävien ja ystäväperheiden kanssa keskiviikkona 17.1. alkaen klo 15 Ravintola Kuparissa. Erillistä ilmoittautumista ei tarvitse ja saapua voi oman aikataulun mukaan. Oma pulikka/kaulin mukaan.
27.1. jäsenilta Lumikenkäkävely, lähtö Mustan tammen parkkipaikalta. Ilmoittautumiset sähköpostilla.

Helmikuu

11.2. Kässämartat 16-19, Ravintola Metsähovi, Isoäidin neliöitä ja afrikankukkia
15.2. klo 18. Oudot Martat ry:n vuosikokous  Kokous & Galleria Maritassa. Tarjolla kakkukahvit 1-vuotisen yhdistyksen kunniaksi. Käsitellään sääntömääräiset sekä muut mahdolliset asiat. Tervetuloa!
21.2. Kässämartat 17.30-19.30
24.2. klo 10-12. Pohjois-Karjalan Martat järjestävät ketjukoulutuksen Arkiruoka on järkiruokaa. Yhdistyksestämme voisi lähteä 1-2 marttaa koulutukseen. Yhdistys maksaa koulutuksen, jos jäsen pitää meille muille oman marttaillan ko. aiheesta.  Sisältää lounaan. Ilmoittautuminen piirin tapahtumakalenterin kautta, ilmoita, jos olet menossa!

Maaliskuu

8.3. Jäsenilta Levyraati ja bingo klo
18.15-20, kaikki Outokummun alueen Martat rohkeasti mukaan!
11.3. Kässämartat 16-19
21.3. Kässämartat 17.30-19.30, Kinnasneulan käyttö, ohjaaja Riitta V. Langaksi seiskaveikkaa tai paksumpaa. Oma kinnasneula.

Huhtikuu

8.4. Kässämartat 16-19, tuotteita Naisten messuille.
20.4. Jäsenilta Hemmotteluilta
18-21, Kokous & Galleria Marita. Intialainen päähieronta/kuivakuppaus. Pia Väistö Pian hoitotuvalta tekee. Hinta 5 €. Ilmoittautuminen hoitoon etukäteen, 15 min/hoito. Varausjärjestyksessä nopeimmille.
18.4. Kässämartat 17.30-19.30 Patalappuja! Osallistutaan Marttojen patalapputempaukseen. Patalaput viedään to 3.5. julkisiin tiloihin, josta jokainen saa ottaa itselleen patalapun. Patalappuja voi tehdä neulomalla, virkkaamalla, ompelemalla, huovuttamalla..ihan miten vain! Tule mukaan tuottamaan iloa ihmisille patalappujen avulla.

Toukokuu

3.5. Patalaput maailmalle.
6.5. Kässämartat 16-19
16.5. Kässämartat 17.30-19.30
20.5. Jäsenilta Vaatteidenvaihtotori
29.5 Raakaruokaa-kurssi. Klo 17-20 Kokous & Galleria Maritassa. Ilmoittautumiset sähköpostiin oudotmartat@gmail.com. Maksu jäsenille 15 €, muille 25 €. Ohjaamassa Oona Eteläpää.

Elokuu

18.8. Jäsenilta Mato-onkiretki ja saunominen Ohtaansalmen mökillä.
22.8. PKO-asiasomistajailta, kahvitus

Syyskuu

2.9. 16.30-19 Kässämartat K&G Marita
14.9. Tuunaa tortilla- tapahtuma nuorille Nuokkarilla klo 18-21
16.9. 16.30-19 Kässämartat K&G Marita
29.9. Jäsenilta: Testaamme uutta urheilulajia, Mirva Ovelalta vetämässä. Rohkeasti mukaan liikkumaan! Ilmainen. Klo 16 Urheilutalolla monitoimitilassa.
30.9. 16.30-19 Kässämartat K&G Marita

Lokakuu

10.10. Alueellinen yhdistysilta Polvijärvellä
14.10. 16.30-19 Kässämartat K&G Marita, ompelemme kestositeitä Afrikkaan.
26.10 Jäsenilta: Henkisen hyvinvoinnin ilta Palorannassa klo 18-20
28.10. 16.30-19 Kässämartat K&G Marita

Marraskuu

18.11. Jäsenilta: Himmeleitä Annemarin ohjauksella K&G Marita
25.11. 16.30-19 Kässämartat K&G Marita,
valmistetaan tuotteita Naisten messuille.

Joulukuu

1.12. Naisten messut
9.12. 16.30-19 Kässämartat K&G Marita
5.12. Jäsenilta: Pikkujoulut