Martat Strasbourgissa

Vuoden 2017 viimeisessä Martat -lehdessä oli ilmoitus, että järjestö tekee matkan Strasbourgiin MEP Sirpa Pietikäisen vieraaksi. Ulla bongasi ilmoituksen välittömästi, suukiitos hänelle vinkistä hakea matkalle. Matkalle valittiin 49 marttaa hakemuksien perusteella ja Viuruniemen marttoja pääsi edustamaan Maaret ikimuistoiselle matkalle Euroopan Parlamenttiin ja ihmisoikeustuomioistuimeen tutustumaan. Matkan emäntänä toimi MEP Sirpa Pietikäinen, myös Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja. Marttoja oli matkalla kaikenikäisiä ja erilaisista taustoista, naisia ja miehiä.
Ihan uudenlainen marttakokemus oli osallistua matkalle ja tavata marttoja ympäri maan. Päätarkoitus matkalla oli tutustua Euroopan parlamenttiin ja ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta paljon muutakin matkaan kuului eikä vähiten Euroopan joulukaupungin Strasbourgin monet nähtävyydet ja joulutorit. Martoilla viuhuivat sukkapuikot ahkeraan bussissa ja matkalla, monet sukat ja lapaset syntyivät ihan itsestään ja kaikenlaisia marttavinkkejä ja keskustelua käytiin vilkkaasti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on kolme suomalaista: tuomari, lakimies ja sihteeri. Tuomareita on yksi tuomari jokaisesta jäsenvaltiosta (tällä hetkellä 47). Suomesta valittuna tuomarina on Pauliine Koskelo. Ihmisoikeustuomioistuimessa työskentelee tuomareita, asianajajia ja avustavaa henkilökuntaa yhteensä noin 670 henkilöä. Tuomioistuinen lakimies Satu Heikkilä antoi meille hyvän katsauksen tuomioistuimen toiminnasta ja millaisia Suomea koskevia tapauksia on parhaillaan käsittelyssä. Kävelimme Euroopan Parlamenttiin, myös siellä tiukat turvatarkastukset samaan tapaan kuin lentokentällä. Euroopan parlamentti koostuu 751 Euroopan parlamentin jäsenestä (mepistä), joista suomalaisia on 13. EU:n jäsenvaltioiden kansalaiset valitsevat parlamentin jäsenet suorilla vaaleilla joka viides vuosi. Viimeksi vaalit olivat toukokuussa 2014 ja seuraavat vaalit 2019. Parlamentin lehterillä oli hyvä tarkastella kokonaisuutta. Sirpa Pietikäinen ja muut parlamentin suomalaiset antoivat erittäin monipuolisen katsauksen Euroopan hallintoelimistä. Kaiken kaikkiaan matkamme oli hyvin antoisa, suhteita solmittiin ja toivottavasti tämäntyyppinen toiminta jatkuu myös tulevaisuudessa.
Matkan lopulla lähdettyämme kaupungista tapahtui järkyttävä ampumistapaus, jossa terroristi avasi tulen kaupungissa. Kaupungissa ja sen ympärillä tehdyt jatkuvat tarkastukset ja partiot eivät voineet estää tätä hirveää tekoa. Joulukaupungin rauha ja ilo rikkoutui hetkessä. Strasbourg ja maailma tarvitsevat pitkän toipumisajan.
Martoilla on ollut vuosien varrella paljonkin kansainvälistä toimintaa eri projekteissa. Kansainväliset martat ovat kiinnostuneita kulttuureista, kotoutumisesta ja Marttojen kehitysyhteistyöstä. Kansainvälinen martta ottaa selvää, mitä Marttojen hankkeissa on meneillään. Hän kertoo oman ja muitten yhdistysten jäsenille ajankohtaista tietoa työstämme Kamerunissa, Etiopiassa ja Malawissa. Ehkä meidänkin yhdistyksemme voisi edistää kansainvälistä ystävyyttä ja toimintaa omalta osaltamme.
2010-luvulla marttojen kansainvälisyys on
– vaikuttamista kotitalousalan maailmanlaajuisessa yhteistyöjärjestöissä IFHEssä.
– tapaamisia pohjoismaisten naisjärjestöjen kanssa ajankohtaisten teemojen äärellä Pohjoismaiden Naisliitossa NKFssä
– parempaa lähiruokaa ja uusia kotitalousalan pienyrityksiä Kamerunissa, lisää tuloja ja osallistumismahdollisuuksia köyhille naisille Malawin maaseudulla, vammaisten naisten kotitaloustyöpajoja Etiopiassa.
Lisää tietoa sivuiltamme: