Keuruun Marttojen toimintavuosi 2023
Keuruun Marttojen uudet kotisivut on Marttaviikon alussa avattu! Tässä osoitteessa olevia sivuja ei enää päivitetä, vaan tuoreimmat tiedotteet, retket ja
Lue lisääToimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen ja jokainen voi osallistua toimintaa silloin kun se hänelle parhaiten sopii. yhdistyksessämme on tällä hetkellä 28 jäsentä ja tänä vuonna olemme saaneet yhden uuden jäsenen mukaan toimintaamme. Voisitko sinä myös innostaa ystävääsi mukaan? jaettu ilo on kaksinkertainen ja yhdessä tekeminen on se meidän juttu.
Marttaliiton teema on: elämä on parasta itse tehtynä, joten olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaan.
Kokoonnumme pääsääntöisesti Leporinteen kerhotilassa, mutta myös kotimarttaillat ovat mahdollisia, jos joku martta haluaa pitää vaikka kässämarttaillan. Vuosikokouksessa päätimme, että vuoden aikana neulomme sukat vanhuksille ja pipon ja sukat Paltamossa vuoden 2018 aikana syntyville vauvoille. Leena Valtanen kutsui Paltamon martat mukaan ”lämpöä vanhoille varpaille”-sukkaprojektiinsa, joten toteutamme samalla sitäkin. Neulojia tarvitaan, langat saa martoilta.
Onko osoitteesi tai puhelinnumerosi vaihtunut? Ilmoita sihteerille, jotta viestit tulevat perille.
Tervetuloa mukaan! Jos tarvitset kyytiä, soita puheenjohtajalle tai sihteerille. Samoin, kun sinulla on toiveita toimintaan. Ota kaveri mukaan. Kaikki ovat tervetulleita!
Terv. hallitus
Keuruun Marttojen uudet kotisivut on Marttaviikon alussa avattu! Tässä osoitteessa olevia sivuja ei enää päivitetä, vaan tuoreimmat tiedotteet, retket ja
Lue lisääHenttaan Marttojen POP-UP tapahtuma, Avoimet ovet ja jouluisiä käsitöitä Tervetuloa 28.11.2022 17-19 Punaisella tuvalla, Väli-Henttaantie 2 , 02250 Espoo TERVETULOA!
Lue lisääPeruutettu vähäisen ilmoittautumisen takia. Sadonkorjuulounas Seukulla Sastamalassa 8.10. klo 13.30-16. Hinta 15 €/aikuinen, lapset €/ikävuosi. Ennakkoilmoittautuminen viimeistään 30.9. tekstiviestillä Raijalle
Lue lisääSadonkorjuulounas Seukulla Sastamalassa 8.10. klo 13.30-16. Hinta 15 €/aikuinen, lapset €/ikävuosi. Ennakkoilmoittautuminen viimeistään 30.9. tekstiviestillä Raijalle p. 0500 736 000.
Lue lisääKeuruun Marttojen hallitus piti syyskauden ensimmäisen kokouksen 9.8.22 ja aloitti suunnittelun kauden toiminnaksi. Syyskuussa järjestetään ohjaaja sieni-martta Sinikka Göös’n opastama
Lue lisääKäy tutustumassa pieneen näyttelymme Vanhan Keuruun alueella Matkailukeskus Kamana Vinttigalleriassa. Kamana on rakentunut entiseen jyhkeään Pappilan kivinavettaan, missä lisäksi ravintola
Lue lisääLauneen Martat ry Puh joht. Virve Lehtinen 045 126 7989 Rahastonhoitaja Pirjo Taipale 040 729 1330
Lue lisääKeuruun Martat kokoontui vuosikokoukseen tiistai-iltana 15.3.22 parinkymmenen jäsenen voimin. Kauden 2022-23 osalta tapahtui runsaasti vaihdoksia hallituksen jäsenistössä. Yhdeksän hengen hallitukseen
Lue lisääKurssilla 7.4.2022 klo:16.00 alkaen Kihniön Puumilassa näytetään mm. omenapuiden ja pensaiden kevätleikkausta. Varaudu sään mukaisella vaatetuksella.
Lue lisääMartat parantaa maailmaa tekemällä pieniä asioita isosti. Martat on vuonna 1899 perustettu puoluepoliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka edistää kaikenlaisten perheiden kestävää
Lue lisääLinnan Martat järjestää monipuolisen Ilo ja oivallus -kädentaito ja taidenäyttelyn 15.–27.3.2022 Hämeenlinnan pääkirjastossa, Lukiokatu 2. Näyttely on avoinna yleisölle kirjaston
Lue lisääHei kaikille! Korhola-Heramäen Marttojen vuosikokous järjestetään maanantaina 14.3.2022 kello 18.00 Hangastenmaan kylätalolla. Hallitus kokoontuu kokouksen jälkeen. Tervetuloa!
Lue lisääHarvialan Marttojen perustaja ja puheenjohtaja Raija Laitinen luopui 17.2. pidetyssä vuosikokouksessa yhdistyksen puheenjohtajuudesta. Puheenjohtajan tehtävät hienosti hoitanut Raija sai seuraajakseen
Lue lisääKeuruun Martat ry:n vuosikokous järjestetään Pisaran toimitiloissa ti 15.3.22 klo 18 alkaen. Käsitellään vuosikokousasiat. Kahvitarjoilu – tervetuloa mukaan toimintaan! Keuruun
Lue lisääKeuruun Martat järjestää 17.11.21 klo 17 alkaen jouluisen askarteluillan Keuruun keskustassa sijaitsevassa SPR:n Pisara tilassa. Voit saapua myöhemminkin illan aikana.
Lue lisää