Rekolan marttayhdistys on perustettu keväällä 1946. Perustajajäsenet olivat alueen aktiivisia naisia, joille kodin ja perheen asiat olivat tärkeitä. Toiminta oli vireää ja virkistävää. Jäsenmäärä oli vuosikymmenet 30-40. 2000-luvun alussa jäsenmäärä putosi ja oli alimmillaan 10. Onneksi jäljellä olevat jäsenet uskoivat parempaan tulevaisuuteen ja jatkoivat sinnikkäästi toimintaansa. Nykyisin jäseniä on jo toistasataa.

Kokoonnumme parillisten viikkojen tiistaisin Rekolan kirkon seurakuntasalissa. Lokakuussa käydään palautekeskustelu ja suunnitellaan tulevaa toimintaa. Marttailtojen ohjelma toteutetaan jäsenten toivomusten mukaisesti. Marttailtojen lisäksi käymme teatterissa, taidenäyttelyissä, museoissa ja teemme retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin.

Marttailtoihin osallistuu keskimäärin 40 jäsentä/ilta. Samoin retkillemme osallistuu runsaasti jäseniä.

Suurin vuotuinen tapahtuma on joulumyyjäiset Rekolan koululla tuomiosunnuntaina. Myyjäisemme on vakiinnuttanut paikkansa alueen asukkaiden keskuudessa. Saaduilla tuloilla muistetaan alueen vanhuksia ja lapsia.

Yhdistyksen piirissä toimii kirjallisuuspiiri ja taidepiiri. Myös käsityöt ovat tärkeässä asemassa ja kässäiltoja järjestetään pari sekä keväällä että syksyllä.