Kuvia Salon Marttayhdistyksen marttailloista, retkistä ja tapahtumista
Tervetuloa mukaan toimintaamme!

 

Vietimme perinteistä puurojuhlaamme 10.12. Kahvila Kultaisessa Tuoksussa. Lauloimme tuttuja joululauluja, söimme hyvää riisipuuroa väskynäsopan kera ja lopuksi nautimme vielä hyvät torttukahvit. Ja meillä kävi jopa joulupukki vierailulla!

 

Kävimme Lohjan menneiden aikojen joulumarkkinoilla 10.12.2022. Oma myyntikojunsa oli myös meidän yhdistyksen omalla kässämartalla, Tuija Leinolla.  Torilla oli todella jouluinen tunnelma. Paluumatkalla pysähdyimme Kasvihuoneilmiössä ja lounaalla Lahnajärven ravintossa.

Lohjan joulumarkkinat

Lohjan joulumarkkinat1

 

Salon Marttayhdistys lahjoitti 26.10. Anna Tukesi ry:lle 10 kpl 50 euron S-ryhmän lahjakortteja jaettavaksi Ukrainan pakolaisperheille Salossa.

Kuvassa vasemmalta lukien yhdistyksemme varapj. Marja Ahti, Anna Tukesi ry:n Sari Pesonen ja pj. Sirpa Laine-Heistola

 

Viinitasting

Lokakuun marttailtaan kokoonnuimme viinin maistelun merkeissä Wiurilan kartanon tiloihin.  Illan isäntä viinimestari Kalle Hämäläinen kertoi meille viineistä ja maistatti meillä kahta valko- ja kahta punaviiniä. Illan päätteeksi nautimme vielä maittavan suolaisen iltapalan.

 

 

 

Salon Taiteiden Yä -tapahtumassa 1.9.2022 perustimme Jättipiknik-torille Marttojen Lettubaarin. Taikinaa tehtiin seitsemän 10 litran sangollista ja kaikki paistettiin voissa letuiksi, jotka tekivät hyvin kauppansa.

Kesäretkemme 8.6.2022 suuntautui tällä kertaa Hämeenlinnaan ja Hattulaan.
Hämeenlinnassa tutustuimme Frederika Wetterhoffin 1800-luvun lopulla perustamaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen.

Maittavan lounaan nautimme Inkalan kartanossa, jossa  Fredrika Wetterhoff vietti lapsuutensa.

 

Vietimme iloisen äitienpäiväjuhlan 10.5.2022 pitkien koronakeväiden jälkeen Kahvila Kultaisessa Tuoksussa.

Salon Marttayhdistyksen äitienpäiväjuhla 10.5.2022
Puheenjohtajamme Sirpa Laine-Heistola piti juhlapuheen.
Juhlakahvit
Pieni juhlavieraamme, olisiko tuleva martta 🙂
Yhtye Tahtiset viihdytti meitä mukavalla musiikkiesityksillään.

 

Vuoden ensimmäistä  marttailtaamme vietimme  7.3.2022 Salon seurakuntatalolla.
Kyllä oli mukava tavata tuttuja marttaystäviä  pitkästä aikaa kasvotusten.

 

 

 

 

Koronasta huolimatta
saimme viettää 29.11.2021 yhdessä iloista puurojuhlaamme.

Vasemmalla kuvassa pitkäaikainen puheenjohtajamme Marja Ahti.

 

 

 

Vietimme 85-vuotisjuhlaamme koronan vuoksi vuoden myöhässä 19.9.2021
Rikalan Krouvin juhlatilassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osallistuimme Marttojen 120-vuotis
juhlajumalanpalvelukseen Turussa sunnuntaina 8.9.2019

 

 

 

Perustimme marttojen lettubaarin Salon Taiteiden Yän jättipiknik
-tapahtumaan Salon torille 5.9.2019

Marttojen letut hillon ja kermavaahdon kanssa menivät kuin kuumille kiville.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lettuja paistamassa vasemmalta lukien Leena Hiukka, Marja Ahti ja Leila Venho

 

Kesäretken teimme tänä vuonna Helsinkiin 7.6.2019. Tutustuimme uuteen Oodi-kirjastoon, Kiasman modernin taiteen näyttelyihin ja Löylyn terassiin Hernesaaressa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maailman suurinta marttailtaa järjestömme 120-vuotisjuhlan kunniaksi vietimme torstaina 31.1.2019 klo 17 – 19 Salon seurakuntatalolla 60 martan voimin.

 

 

 

sdr
dav

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osallistumme vuosittain Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen ja lippuvartioon Salo-Uskelan sankarihaudoilla.

Kuvassa lipun kantajana 6.12.2018 toiminut
Leena Hiukka ja vierellä puheenjohtajamme Marja Ahti.

 

 

 

 

 

 

Olimme mukana perinteisellä ensimmäisena adventtina Salossa järjestetettävällä Hyvänmielentorilla.

Marttojen käsityöt, leivonnaiset ja erityisesti paikallinen herkku, Pastanttipuuro, tekivät kauppansa.

 

 

 

Kuvassa vasemmalta lukien Marja Ahti, Sirkka Helminen, Riitta Karlstedt ja Margit Heinä

 

Kävimme retkellä kesäisessä Fiskarsissa 7.8.2018 ja tutustuimme Kuparipajan keramiikkanäyttelyyn ja kiertelimme kylän putiikeissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osallistuimme Marttojen patalapputempaukseen 3.5. ja pystytimme kaksi jakelupöytäämme vilkkaaseen markettiin. Kässäkerholaisemme olivat kutoneet ja virkanneet 120 patalappua, jotka tekivät hyvin kauppansa.

Kuvassa kässäkerhon vetäjä Sirkka Helminen
Patalappuja jakamassa Liisa Hellberg ja Margit Heinä

 

 

 

 

 

 

19.3.2018 vietimme maaliskuun marttailtaa tutustumalla Hanhivaaran liikuntakeskukseen ja pääsimme kokeilemaan myös keilailua.