Tomaatti-mozzarella-sipulipiirakka

Pohja
200 g voita huoneenlämpöistä voita
5 dl vehnäjauhoja
1 pussillinen perunasosejauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
noin 1-1 ½ dl vettä

Täyte
3-4 sipulia
öljyä sipulien kuullottamiseen
4 kananmunaa
1 purkki ranskankermaa tai kermaviiliä
2 dl ruoka- tai kuohukermaa
noin 150 g juustoraastetta, joukossa voi olla vähän parmesaania
kourallinen tuoretta basilikaa
kourallinen tuoretta timjamia
rasia kirsikkatomaatteja tai 3 keskikokoista tomaattia
1 mozzarella-juusto
½ – 1 tl suolaa (riippuu juuston suolaisuudesta, tarkista maku)
rouhittua mustapippuria myllystä

Sekoita pohjan kaikki muut aineet paitsi vesi keskenään monitoimikoneessa tai käsin. Lisää vesi vähitellen, että saat taikinan pysymään kasassa. Voit kaataa taikinan jauhotetulle leivinpöydälle ja muokata taikinan sopivaksi käsin. Älä lisää vettä liikaa! Nosta taikina leivinpaperille. Laita toinen leivinpaperi päälle. Kauli tai taputtele käsin taikina leivinpaperien välissä vähän litteäksi. Laita taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi lepäämään.

Kuullota sillä aikaa kuoritut ja ohueksi leikatut sipulit (käytä mielellään mandoliinia) pannulla vähintään 15 minuuttia niin, että sipulit karamellisoituvat kullan värisiksi. Älä ruskista! Anna jäähtyä.

Kalttaa tomaatit ja halkaise ne. Laita syrjään odottamaan.

Sekoita täyte. Riko kananmunat kulhoon ja lisää ranskankerma ja kerma. Lisää juustoraaste ja silputtu basilika sekä juustoraaste ja sekoita. Mausta pippurilla ja suolalla.

Kauli taikina uunivuokaan tai pellille (noin 30 x 40 cm) niin, että taikinaa on myös vuoan reunoilla. Pistele taikina haarukalla. Levitä kuullotetut sipulit taikinan pohjalle. Lisää muna-kermaseos. Lado kirsikkatomaatin puolikkaat täytteen päälle ja revi myös mozzarella täytteen päälle. Paista uunissa 200 -225 asteessa 35-40 minuuttia kunnes taikinapohja tuntuu kypsältä ja pinta hieman ruskistuu. Varo, että mozzarella ei ruskistu liikaa, silloin siitä tulee sitkeää. Silppua ennen tarjoilua pinnalle hieman tuoretta basilikaa.

Vinkki: Voit vaihtaa tavallisen sipulin purjosipuliin ja mozzarellan pehmeään vuohenjuustoon. Ripottele vuohenjuustopalojen päälle hieman hunajaa!

Jaa sivu