Opinmäen keskuksessa Suurpellossa järjestettiin jo toista kertaa Ommel -ompelufestivaali, jossa niin aloittelevat ompelijat kuin myös alan ammattilaiset pääsivät kehittämään taitojaan ja oppimaan uusinta uutta kankaista, materiaaleista, tekniikoista ja muista ajankohtaisista aiheista esittelyjen, koulutustapahtumien ja luentojen kautta. Tänä vuonna Ommel 2019 järjestettiin 7.-9.6.2019 ja osaamistaan esitteli yli 100 näytteilleasettajaa ja muuta Ommel ry:n yhteistyökumppania paitsi Suomesta, myös Ruotsista. Kauniista kesäpäivistä huolimatta tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana noin 4000 ompelusta kiinnostunutta.

Suurpellon martat ja kymmenen muuta espoolaista marttayhdistystä yhdistivät voimansa ja vastasivat pääosin festivaalivieraiden ja näytteilleasettajien muonituksesta tapahtuman aikana. Voi todellakin puhua yhteisvoimasta, sillä kaiken kaikkiaan keittiö- ja kahvilapalvelujen tuottamiseen osallistui neljän päivän aikana noin 70 espoolaista marttaa.

Kahvilassa oli tarjolla kasviskeittoja juuri-/saaristolaisleivän kera, erilaisia suolaisia piirakoita ja pizzaa, karjalanpiirakoita munavoilla sekä runsas valikoima makeita leivonnaisia, jotka saivat kahvilan asiakkailta paljon positiivista palautetta. Erityisesti kiiteltiin erityisruokavalioiden huomioimista tarjonnassa.

Kiitos Ommel-järjestäjille miellyttävästä yhteistyöstä ja kaikille osallistuneille martoille ahkerasta työpanoksesta. Erityiskiitos tapahtuman koordinoinnista ja ohjeistuksesta Riitalle Suurpellon martoista ja Iralle Juurimartoista.

Toivotamme kaikille aurinkoista ja rentouttavaa kesälomaa!

 

Jaa sivu