Toikkalan Marttojen vuosi 2018
29.11.2018 Kävimme kulttuurireissulla Kouvolassa. Söimme ensin hyvän lounaan jonka jälkeen nautimme My Fair Lady -musikaalista.
25.11.2018 Vietimme pikkujoulua hotelli Salpassa. Uimme ja saunoimme sekä nautimme yhteisen aterian.
18.11.2018 Saimme olla mukana Lasten päivän juhlassa Jurvalan Toukolassa. Lapset leipoivat innokkaasti eri mallisia joulutorttuja avustuksellamme. Kyllä oli virkistävää touhuta innokkaiden leipurien kanssa.
10.10.2018 Vietimme mukavan iltapäivän Kivijärven rantamaastossa liikkuen. Lenkin jälkeen saunomishetki Arjan idyllisessä rantasaunassa, taisipa joku vielä uskaltautua uimaan Kivijärven viileään veteen. Kahvi maistui makoisalta illan päätteeksi, kiitos emännälle!
27.9.2018 Teimme yhdessä ruokaa kasvimaamme juureksista; borssi- ja kasvissosekeittoa, porkkanasämpylöitä, porkkanakakkua sekä säilöimme punajuuria. Illan päätteeksi istuimme yhdessä pöytään ja kiireettömästi nautimme valmistamiamme ruokia Marttahenkisesti rupatellen.
24.9.2018. Tänään korjasimme kasvimaamme satoa. Porkkanat ja punajuuret ovat kasvaneet hyvän kokoisiksi huolimatta kesän helteistä, sipulit nostimmekin maasta jo aiemmin. Uolevi-kurpitsa on saanut syksyisen värityksen poskiinsa. Auringonkukat ja samettiruusut kukkivat vielä komeasti, annamme niiden loistaa pakkasiin saakka. Tällä viikolla kokonnumme yhdessä valmistamaan kasvimaamme antimista ruokaa. Haikein mielin muistelimme kesäisiä kastelureissujamme.
4 ja 6.9.2018 Olimme mukana 4H yhdistuksen järjestämässä metsäpäivä ulkoilutapahtumassa Kotkaniemessä. Päivään osallistuivat Luumäen alakoululaiset, Taavetista 200 oppilasta ja Kangasvarrelta 80 oppilasta opettajineen. Päivän aikana luokat kiersivät esittelypisteissä. Pisteessämme oppilaat saivat maistella marjoja ja kuivattuja sieniä, yllätyimme niinkin runsaasta maisteluhalukkuudesta. Maistelujen lomassa mietimme yhdessä miksi marjoja on niin hyvä syödä. Kiitos kun saimme olla tapahtumapäivissä mukana.
8.9.2018 Olimme mukana Yhes enemmän messuilla
26.8.2018 Tänä sunnuntaina oli Toikkalan Marttojen vuoro järjestää Luumäen kirkolla muurikahvitus jumalanpalveluksen jälkeen. Sää suosi meitä ja saimme kattaa kahvipöydän ulos.
20.8.2018 Vietimme yhdistyksemme 90-vuotisjuhlaa Kotkaniemen idyllisessä ympäristössä oman väen kesken. Asetuimme juhlakuvaan kasvimaamme taakse. Pikku-Uolevi poseeraa hienosti samassa kuvassa.
26.7.2018 Lämpö on innostanut Uolevi-kurpitsan kasvuun, pikku Uolevi on jo näin iso. Harvennusporkkanat myös jo mukavan kokoisia. Ja taas kastelimme, saisimmepa sadetta!
18.7.2018 Kävimme taas kastelemassa kasvimaamme, onneksi Kivijärvessä riittää vettä, ei levähavaintoja. Helteestä riippumatta kasvimaamme kukoistaa, saisimmepa lähipäivinä sadetta! Tilda-kesäkurpitsa on lämmössä innostunut kasvattamaan hienoa satoa. Uolevi-jättikurpitsa kasvattaa muhkeaa varttaan. Pääsimme myös maistamaan ensimmäistä avomaakurkkua, olipa makoisaa (Kotkaniemilisän vaikutusta myös) Maistelimme myös harvennusporkkanoita ja herneitä. Seuraavalla kastelukerralla täytynee antaa kasveillemme lisäravinteita. Helteisen kastelukerran päätimme iltauntiin Kotkaniemen saunarannassa. Pohdiskelimme taas kerran kasvun ihmettä. Idyllinen ympäristö on lumonnut ”viljelijäsydämemme”
27.6.2018 Aiemmin saamamme vinkin perusteella siirsimme Kotkaniemen pihapiirimetsiköstä kaadetun puun juurelta ruohosipulin Marttojen kasvimaalle. Kertomuksen mukaan rouva Ellen oli tuonut kyseisen ruohosipulin alun Siperiasta mukanaan. Mielestämme siirto oli perusteltua, sillä puun kaadon myötä sipulin kasvuympäristö oli muuttunut liian karuksi. Siirtoajankohta ei ollut paras mahdollinen, mutta uskomme että näin annamme ruohosipulille paremman mahdollisuuden selviytyä tästä haasteellisesta kesästä.
21.6.2018 Siistimme kasvimaamme, harvensimme lantut ja kastelimme. Tänäänkin mietimme kasvun ihmettä – Kuinka pienestä siemenestä kasvaakaan uusia kasveja ja kuinka erilaisia kasveja kasvimaallamme kasvaakaan. Marttojen motto ”Elämä on parasta itse tehtynä” avautuu luontoäidin avustamana meille uudessa valossa. Mitähän uutta vielä kasvimaamme meille antaakaan….
16.6.2018 Kerhomme oli mukana Suvisäpinät tapahtumassa Risulahdessa. Tapahtuma oli tänä vuonna kohdistettu lähinnä lapsille ja nuorille. Osallistuimme muurinpohjalettujen ja makkaran paistoon. Lisäksi kerhollamme oli esittelypiste, jossa oli leikkimielinen arvauskilpailu. Kilpailun voittona oli trikoomatto, jonka matriaalimäärää (kuteet ja loimet yhteensä metreinä) osallistujat arvailivat. Arviointityyli oli vapaa ja lähes kaikki keinot olivat käytössä. Tällä kertaa tiimityöskentely toi voiton. Oikea materiaalimäärä oli 987 metriä. Onnea voittajalle!
14.6.2018 Pieniä ihmeitä kasvimaallamme. Pavuntaimemme ovat menneet parempiin suihin, kenties pienen pupun aamupalaksi. No, yhdessä tekeminen on kuitenkin parasta. Toivottavasti saamme pian sadetta!
22.5.2018 Aloitimme kasvimaaprojektimme Kotkaniemeen kylvämällä siemeniä ja istuttamalla taimia. Mukavaa Marttahenkistä yhdessätekemistä. Lämpöä riittää, kasteluakin tarvitaan. Nyt jäämme odottamaan kasvun ihmettä.
Kirsikkapuu sai muistolaatan
3.5.2018 Kerhomme merkkivuotena istutimme rusokirsikkapuun perustajajäsenemme rouva Ellen Svinhufvudin kunniakasi.