Tortinmäen Marttojen toimintaa vuonna 2018
Ahvenanmaan retki
Touko-kesäkuun vaihteessa martat ja marttojen kaverit retkeilivät Ahvenanmaalla. Laivamatkat sujuivat sutjakkaasti Viking Linen laivoilla ja perillä yövyimme Hotell Pommernissa.
Ehdimme jo tulopävänä tutustua Maarianhaminaan omatoimisesti, mutta varsinainen reissupäivä oli sitten perjantaina, jolloin bussi ja opas noutivat meidät hotellin edustalta. Loistava oppaamme ansiosta opimme Ahvenanmaasta, sen historiasta ja luonnosta paljon. Valitettavasti upein keväinen kukkaloisto oli toukokuun helteiden aikana jo rapistunut, mutta kauniita maisemia ja valtavia omenatarhoja saimme silti ihailla. Kävimme Finnströmin kirkossa, joka on yksi Ahvenanmaan 16 kirkosta.
Se oli varsin vaikuttava kaikkine kauniine yksityiskohtineen. Kahvitaukoa vietimme Soltunassa, jossa moni nautti kuuluisan Ahvenanmaan pannukakun kahvinsa kera.
Niin monta paikkaa jäi näkemättä! Toiveita uudesta retkestä esitettiin, joten pistetäänpä harkintaan. Ehkä ensi kesänä ehdimme käymään myös Jan Karlsgårdenisssa, joka nyt jäi aikapulan takia kokematta.
Puutarhatapahtuma 9.6.2018
Perinteitä noudattaen järjestimme puutarhatapahtuman kasvinvaihtoineen ja ostosmahdollisuuksineenTortinmäen lavalla samanaikaisesti kyläyhdistyksen kirppisrallin kanssa. Väkeä liikkui paikalla nihkeästi, kenties puutarhat jo kukoistivat helteisen alkukesän ansiosta niin, ettei enää uusia istutuksia kaivattu. Katjan Taimipihan upeat amppelit ja Kivilän puutarhan yrtit sekä tomaattiamppelit löysivät silti ostajia. Suosittelemme näiden laatutaimien tuottajia kaikille muillekin. Ensi vuonna taas uudet kujeet puutarhaharrastajien iloksi.
Mitä martta saa aikaiseksi betonista?
No taide-esineitä tietysti! Ja luovuus todellakin kukoisti 13.6. 2018 lavan pihalla, kun 15 marttaa ja marttojen kaveria yhteistuumin sekoitti sementistä ja vedestä sopivia ”puuroja” valutöitä varten. Illan aikana syntyi monta raparperin lehteen valettua laattaa, vanhat pitsiliinat saivat betonikuorruteen avulla ihan uuden elämän koristeellisina suojaruukkuina, kynttilöille on nyt myös monessa kodissa ihan uudet alustat. Luultavasti moni meistä kävi hankkimassa sementtiä lisää ja jatkoi uutta luovaa harrastusta kotonaan.
Elokuun 8. päivänä pääsimme yksityisvierailulla kuvanveistäjä Kyösti Iitin
Enkelipuistoon
Martat ja marttojen kaverit pääsivät tutustumaan Enkelipuistoon Kyösti Iitin opastuksella, näin saimme taide-elämyksestä kaiken irti.
Kierrätysmetalli taipuu taitavan tekijän käsissä upeiksi taideteoksiksi. Kyösti esitteli meille jokaisen teoksen kertoen samalla niiden taustaa: mistä mikin materiaali oli hankittu ja minkä tarinan kukin patsas meille kertoo. Meille tarjottiin myös yllätys: Kyösti Iittin konsertti. Olipa virkistävä elämys tämä marttailta.


