Lyhennelmä vuosikertomuksesta 2021

Jo toinen vuosi, kun kotona hallitsi uutisia ja kaikkea toimintaa. Turvaohjeita noudattaen pystyimme edellistä vuotta paremmin toimimaan.

Jäsenmäärä 43. Puheenjohtajana on toiminut Aino Pyöriä, varapuheenjohtaja Eeva Rämä, muut hallituksen jäsenet olivat Arja Inkilä, Arja Vanhatalo, Pirjo Kola, Aira Mikkola, Annikki Pyöriä, yhdistyksen sivuista on vastannut mediamartta Merja Saari ja puutarhamarttana on toiminut Berit Lantta, sihteerinä Aila Rossi. Tilinpitäjänä on ollut Hannele Klemettilä, toiminnan tarkastajana Raija Söderholm, varalla Kaarina Kuokka. Astiastoa on hoitanut Eeva Rämä ja rantatoimikunnassa edustaneet Eeva-Riitta Lantta ja Ulpu Henttu.

Vuosikokous pidettiin 8.3. paikalla 11 jäsentä. Hallitus on kokoontunut 7 kertaa. Tapaamisia meillä oli neljä kertaa. 14.6. Ihan vaan tapaamisen riemusta koolla oli 11 henkeä, 4.10. Aiheena oli kierrätys ja paikalla oli 10 henkeä, 25.10. päästiin maistelemaan lasten leivontakurssin tuotoksia ja jutustelemaan 10 hengen joukolla, 15.11. koolla oli 14 henkeä, aiheena seurakunnalle lahjoitettavien lohtuhuivien teko.

Ulkoilutapahtumia on turvallisempana tapaamisvaihtoehtona järjestetty kolme kertaa. 15.2. kokoonnuttiin kylän laavulla, lenkkeiltiin, paistettiin makkarat, juotiin kahvit ja arvottiin 18 hengen porukalla. 24.5.lähdettiin omin eväin Tuohirantaan, jossa ulkoilukin, pähkäiltiin luontoaiheisten kysymysten vastauksia ja seurusteltiin.Koolla oli 15 henkeä. 20.9.oltiin taas kylän laavulla lenkkeilyn, arvonnan ja kahvin merkeissä 17 hengen voimin.

Perinteisiä kokoontumisia oli 26.7. vietettävä Martanpäivä Tuohirannassa. Yksi kesän useista hellepäivistä houkutteli paikalle n. 30 henkeä, kiitettävästi nuorisoa.

29.7. tehtiin edellisvuonna suunniteltu  kesäretki Savonlinnan suuntaan. Retkellä oli 19 aikuista ja 5 lasta.

5.8. kävimme katsomassa Valkealan kesäteatterin Viihdepläjäystä 24 hengen voimin.

13.11. lähdettiin katsomaan Puolakan matkassa Lappeenrannan teatteriin Lehmusten kaupunkia. Teatterissa kävimme 16 martan voimin.

29.10. vietettiin  Kyyhkylässä marttojen virkistyspäivää, mukana 9 aikuista ja 3 lasta.

Kahvituksia oli perinteinen Henttu- Lantta- Inkilä sukukokouksen kahvitus 12.6.

Perinteinen joulupuuro oli 29.11. vieraana oli seurakunnasta kirkkoherra Helle. Tilaisuudessa oli 26 henkeä.

 

 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2022

Tapaamiset: Kolmen viikon välein maanantaisin, tilanteen mukaan.  Aiheina mm ruokakurssi, Tuohirannassa tapaaminen, kutsutaan Valkealan martat vieraiksi.

Piirin aiheita: 16-22.5. Marttailuviikko (aiheena viljelylaatikko) 7.8.puutarhapäivä, 27.8.sienipäivä, maailman suurin Marttailta 13.9.(sadonkorjuu) hallitus päättää. 

 Retket: Kirkkoretki 24.4. Kuusankoskelle,patikkaretket keväällä ja syksyllä kylän laavulla. Kesäretki,kysellään Puolakan ehdotuksia, hallitus päättää. Teatteri, hallitus päättää.

Juhlat: Martanpäivä Tuohirannassa. Joulupuuro ja arpajaiset.

Muuta: 21.3. Marianpivän kirkkokahvitus, Koululaisille järjestetään ruokakurssi syyslomaviikolla.

 

TULEVAA TOIMINTAA 2022

Seuraava marttatapaaminen 7.11. klo 15.00 alkaen, käsitöitä, arvontaa, ajankohtaisia asioita.

Maanantaina 28.11. klo 16.00 alkaen perinteinen joulupuuro. Mukana myös seurakunnan edustaja. Jouluteemaiset arpajaiset.

Tuohikotin marttojen hyvinvointipäivä on Imatran kylpylässä  perjantaina 11.11.2022. Imatralle matkataan Puolakan bussilla. Lähtö on Tuohikotin ABC:ltä klo 8.00. Paluumatkalle lähdetään Imatralta klo 14.00.

Mukaan voi ottaa perheenjäsenen tai kaverin. Pj Aino kysyy myös Valkealan marttojen ja Pihljajasaaren marttojen tilannetta, olisiko siellä kiinnostusta lähteä matkaan mukaan.

Ilmoittautumiset pj Ainolle mahdollisimman pikaisesti. WhatsApp ryhmän kautta tai puhelimella, puh. numero 040 7086642.

Jos mietit vielä mukaan lähtöä, niin altaassa olon sijaan, on mahdollista vaikka kasvo- tai käsihoitoon, tai hierontaan.

Kylpylä, aamukahvi ja lounas maksavat 46€. Lasten hintoja pj ei vielä ole kysynyt. Hoitojen hinnat vaihtelevat alkaen vajaasta 40€:sta ylöspäin.

Lounaan jälkeen jäänee vajaa tunti bussin lähtöön. Siihen voi varata joko omatoimista ohjelmaa tai jonkun ohjatun toiminnon. Ehdotuksia saa tehdä.

Tervetuloa mukaan!

Pj Aino ja hallitus

 

 

 

 

.