Tietoa toiminnasta
Turun Uudet Martat kokoontuu jäseniltoihin kerran kuukaudessa, pääsääntöisesti aina kuun viimeisenä keskiviikkona. Olet tervetullut tutustumaan meihin Turun Kirjatyöntekijäin yhdistyksen tiloihin Brahenkatu 7 B 34, 2.kerros. Sisäpihalle pääsee Yliopistonkatu 12 B portista. Soita TKY:n summeria. Toistaiseksi kokoontumiset kirjatyöntekijöiden tiloissa ovat olleet jäissä koronan johdosta. Ilmoitamme seuraavasta kokoontumisesta tällä sivulla.
Tapahtumakalenteri 2022
Marttakävely joka tiistai aamupäivällä. Teemme 1,5 tunnin lenkin. lmoitus Whats up:in kautta viikoittain.
Talviolympialaiset 2.3.2022 Airiston matkailuhotellin alueella.
Jäsenilta Sysilahden puutarhalla 20.4.2022.
Toukokuussa odottelemme kahta viljelylaatikkoa, jotka kaupunki toimittaa meille. Pääsemme kesän aikana testaamaan viljelytaitojamme.
18.5.2022 klo 16.30-19.00 torstaina kevätjuhla ravintolalaiva Brunolla.
23.5.2022 Viljelylaatikot ovat saapuneet Kupittaan siirtolapuutarhaan. Saimme luvan harjoittaa viljelyämme sieltä löytyneellä tyhjällä tontilla. Laatikot ovat täytetyt mukana toimitetulla mullalla ja toiseen laatikkoon on kylvetty lanttua, nauriita, punajuuria ja salkopapuja. Toiseen kylvettiin ruohosipulia, porkkanoita, sipuleja sekä muutama salkopapu ja pari samettiruusua.
7.9.2022 klo 16.20 Mysteerimatka, kokoontuminen KOP-kolmion edessä. Matkan kohteeksi osoittautui Åbo Svenska Teater. Teimme tunnin kierroksen siellä hyvän oppaan johdolla. Lopuksi menimme porukalla kahville.
21.9.2022 klo 17.30 Sadonkorjuujuhla Brahenkadulla
26.10 klo 17.30 Puurojuhla Brahenkadulla
3.11 klo 14.00 Hautausmaakierros, kynttilöiden sytytys edesmenneiden marttojen muistoa kunnioittaen. Peruttu.
16.11 klo 16.30 Marraskuinen mysteerimatka, tarkemmat tiedot Turun Uudet Martat WhatsApp:ssa.
23.11 klo 19 Åbo Svenska Teater: Dracula esitys liput etukäteen varanneille.
30.11 klo 17.30 Jäsenilta aiheena joulukortit ja NKF-toiminta.
7.12 klo 18.00 Joulujuhla ms Svarte Rudolfissa, joulubuffet.
Tapahtumakalenteri 2021
Kokoonnumme ensimmäisen kerran koronan jälkeen lounaalle Svarte Rudolfiin 27.10.2021 klo 12. Aiheena meidän menneet päivät ja tulevaisuus. Ilmoita tulostasi joko WhatsApin kautta tai Maaritille puh.nro 040 6879787 24.10.2021 mennessä.
18.11.2021 klo 18 mennään kaupungin kirjastoon kuuntelemaan Eeva Kiviniemen kirjailijahaastattelua. Hän kirjoittaa Turkuun sijoittuvia kevytdekkareita. Haastattelun jälkeen menemme tutustumaan uuteen Hamburger Börsiin. Lupasivat järjestää meilla tutustumisvierailun tiloihin klo 19.30 alkaen. Vierailun päättyy kattoravintolaan. Ilmoita tulostasi WhatsApilla tai suoraan Maaritille puh.nro 040 6879787.
30.11.2021 Vietämme pikkujoulua Svarte Rudolfissa klo 16.30-18.00 nauttien hyvästä ruuasta ja juomasta. Ota pieni joulupaketti n. 4 euroa mukaan. Svartesta siirrymme WAM:iin, jossa Ensemble konsertti klo 19.00-21.00
2020 Koronavuosi
Tapahtumakalenteri 2019
Kesäkuu
5.6. klo 11.00 Kesäretki Vepsään, jossa leikkimieliset olympialaiset . Paluu klo 19.00. Meno-paluu vesibussilla 17€/hlö.
Syyskuu
4.9. klo 18.30 Marttamessujen suunnittelupalaveri
8.9. klo 10.00 Juhlajumalanpalvelus Turun Tuomiokirkossa.
11.9. klo 17-20 Ruissalon Hyötykasvit luontoilta. Tapaaminen Ruissalon Kasvitieteellisen puutarhan parkkipaikalla klo 17.00. Nyyttärit pavilijongin katoksen alla, omat juomat mukaan. Säävaraus!
14.9 klo10-16 Helsingin Senaatintorilla Marttatori.
25.9 klo 17.30 Jäsenilta: Jos sairastat, miten selviät arjessa, Anne antaa opastusta.
Lokakuu
2.10 klo 16-18 Käsityöpiiri. Teemme sytykeruusuja talkoilla Marttamessuilla.
5.10 klo 19 Akseliteatteri Kalenteritytöt. Lippu ja kahvi tai tee + pulla 19 euroa.
9.10 klo 17.30 Jäsenilta: Yhteiskokkailua, teemme ruokia kananmunista Eilan opastuksella. Pieni lisämaksu ruuasta.
23.10 klo 16.00 Lukutoukat V.Loiri/Jari Tervo ja klo 17.30 Jäsenilta: Loiri ilta.
Valokuvapiiri sopii yhteisestä palaverista; Mummokortit.
30.10 klo 16 Käsityöpiiri, aiheena kierrätys (ehdotuksia 23.10 iltaan) ja klo 18 Marttamessut rekvisiitta, sisältö.
Marraskuu
6.11 klo 16.00 Lukutoukat Enni Mustonen Taiteilija sarja klo 17.30 Jäsenilta: Perinnepäivän vietto Keski-Suomi.
13.11 klo 16.00 Hallitus klo 16.00 Marttamessutalkoot. Messujen arpajaisvoitot tuodaan tähän kokoukseen.
27.11 klo 11-17.30 Tule tutustumaan Turun Uusien Marttojen toimintaan. Yliopistonkatu 12 B portista pihalle ja siellä on opastus ovelta. Tarjoamme kaikille kahvia, teetä tai glögiä piparin kera. Lisäksi voit ostaa suolaisen tai makean vohvelin 3 euron hintaan. Luvassa pientä askartelua, arpajaiset, kirpputori jne.. Olet sydämellisesti tervetullut!
Joulukuu
4.12 klo 19.00 Teatteri Akseli: Suuri rakkaus. 15 euroa lippu ja pullakahvi/tee.
11.12 klo 17.30 Wanhan ajan joulujuhla TKY:n tiloissa, nyyttikestit. Pikkupaketti 4 euroa ja tonttumieli mukaan.
Yhdistyksemme toimintaan kuuluvat myös erilaiset harrastepiirit, esim. käsityöpiiri, lukutoukat ja kulinaristit.