Toimintasuunnitelma 2019
TOIMINTASUUNNITELMA 2019
YLEISTÄ
Pyrimme pitämään tapahtumakalenterin laaja-alaisena kuten aikaisempinakin vuosina.
Monet yhdistyksemme jäsenet ovat perheellisiä, jonka vuoksi aiomme toteuttaa myös
tapahtumia joihin koko perhe voi osallistua. Lisäämme yhteistyötä niin toisten
marttayhdistysten kuin muidenkin tahojen kanssa. Tällä toivomme lisäävämme
tapahtumien osallistujamäärää.
TOIMINTA
Vuoden 2019 tapahtumakalenteri on monipuolinen. Yhdistyksen ekohenkisyyttä tuodaan
esi läpi vuoden erilaisten tapahtumien muodossa. Kevään tapahtumakalenterissa on jo
mm. twerkkausta ja pitkään suunnitellut mekkovaihtarit, jotka toteutetaan yhteistyössä
Vauhtimarttojen kanssa. Pyrimme järjestämään ruokakurssin sekä syksyllä peruuntuneen
Metsämieli-kurssin. Syksyllä juhlistamme yhdistyksen syntymäpäiviä.
TALOUS
Yhdistyksen tulot koostuvat jäsenmaksupalautuksista. Tämän hetkisen suunnitelman
mukaan vuodelle 2019 ei ole varainkeruutapahtumia suunnitteilla.
JÄSENET JA JÄSENHANKINTA
Yhdistyksellämme ei ole aktiivista jäsenhankintaa.Pirkanmaan marttapiiri ohjaa
hakemuksia yhdistyksellemme ja lisäksi monet uudet jäsenet tulevat mukaan toimintaan
vanhan jäsenen mukana. Pidämme aktiviisesti yllä yhdistyksen blogia, jonka kautta
esittelemme toimintaamme mahdollisille uusille jäsenille. Jäsenmäärä on kuitenkin kahden
viime vuoden aikana pudonnut ja nykyisten jäsenten osallistumisaktiivisuus on matalalla.
Tänä vuonna panostamme jäsenten aktivoimiseen, jotta he tulisivat useammin mukaan
tapahtumiimme. Sen lisäksi harkitsemme jäsenhankintaa erilaisissa näkyvyyttä lisäävissä
tapahtumissa, mm. Puistofiesta.
HALLINTO JA TOIMIHENKILÖT
Hallitus kokoontuu vuosikokouksen jälkeen ja järjestäytyy uudelleen. Tehtävät ja
vastuualueet jaetaan tasapuolisesti. Yhdistykselle valitaan uusi puheenjohtaja. Marja
Kuuterin ja Tuula Kylä-Laason toivotaan jatkavan toiminnantarkastajina.
TIEDOTUS
Yhdistyksen virallinen tiedotus suoritetaan tulevaisuudessakin sähköpostin välityksellä.
Lisäksi Facebook-ryhmää voidaan käyttää tapahtumatiedotuksessa ja mm. galluppien
tekemisessä. Ensijaisesti ryhmä on kuitenkin jäsenten keskustelupalsta. Yhdistyksen blogi
esittelee sekä tulevat että menneet tapahtumat, lisäksi sieltä löytyvät ohjeet mm.
tapahtumiin ilmoittautumiseen. Blogia pyritään päivittämään aktiivisemmin, jotta se lisäisi
kiinnostusta yhdistykseemme ja lisäisi tapahtumien osallistujamääriä.