Takaisin tapahtumalistaukseen

Ässäkokkikurssi, Joensuu

 

 

 

 

Maistuisiko kaurakedon peltileipä, Kippari-Kallen tehotahna tai omenaposken mantelimuffinit? S-ryhmän ja Marttaliiton vuonna 2017 käynnistämät Ässäkokkikurssit saavat jatkoa. Ässäkokeissa kantavana ajatuksena ovat iloinen yhdessä tekeminen, arjen ruokataidot, fiksu kuluttaminen ja satokausiajattelu. Valtakunnallisilla kursseilla opetetaan kekseliästä, sesonkien mukaista kasvispainotteista ja taloudellista ruoanlaittoa tulevaisuuden tekijöille.

Ässäkokkikurssit on suunnattu 8–12-vuotiaille lapsille. Kurssilla valmistetaan maistuvaa arkiruokaa, isketään kädet jauhoihin sekä harjoitellaan helppojen välipalojen kokkausta. Ruuanlaiton ohessa kursseilla keskustellaan terveellisyydestä, keittiöhygieniasta, lajittelusta ja kierrätyksestä. Sopivissa tilanteissa vertaillaan myös itse tehdyn ja valmiina ostetun ruuan hintoja.

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) järjestää Ässäkokki-kursseja yhteistyössä Pohjois-Karjalan Marttojen kanssa eri puolilla maakuntaa: Ilomantsissa, Joensuussa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa ja Rääkkylässä. Ässäkokkikurssit ovat maksuttomia osallistujille. Ilmoittaudu mukaan alempana tällä sivulla olevasta: Lisää osallistuja-kohdasta.

Ilmoitathan heti, jos lapsi ei pääsekään mukaan p. 050 448 1125, jotta voimme ottaa toisen lapsen tilalle.

Kurssille otetaan 10 osallistujaa ja jos kurssi on täysi, voit ilmoittautua jonoon.

Etkö pääse kurssille? Haluatko jo etukäteen kokkailla? Katso yhdessä lasten kanssa Ässäkokkien kokkausvideot:

https://www.martat.fi/martat/marttajarjesto/kotitalousneuvonta/kohdennettuneuvonta/assakokit/