Takaisin tapahtumalistaukseen

ILMASTOvälipala, Polvijärvi

Välipaloja ilmastoystävällisesti

Kurssilla perehdymme pienen välipalateemaisen työpajan järjestämiseen sekä teemme maistuvaa, ilmastokestävää ja terveellistä välipalaa koululaiselle. Koululaisten säännöllisen ateriarytmin ja jaksamisen takaavat monipuoliset välipalat. Välipalan ilmastoystävällisyys huomioidaan mm. kasvispainotteisuudella ja suosimalla avomaalla kasvaneita juureksia, marjoja, kotimaisuutta, satokausiajattelua ja kohtuullisuutta. Tähteiden hyödyntäminen ja vaikkapa hävikkismoothie pienentävät välipalan ilmastokuormaa.

Ympäristöasiat ja yhteinen tekeminen lasten ja ihan tavallisten aikuisten kanssa yhdistyy ILMASTOkoti Karjalan kylillä -hankkeessa. Tavoitteena on koulujen, kotien, järjestötoimijoiden ja yhteisöjen yhteistyön lisääntyminen kestävä kehitys- ja ilmastoteemaisella toiminnalla. Järjestämme syksyn aikana koulutuksia, jotka antavat valmiudet pitää pieniä työpajoja ja toimintapisteitä lähikoululla (4.–6. luokille), kerhossa tms. Koulutukseen osallistuminen ei velvoita mihinkään, mutta antaa hyviä eväitä vastata vaikkapa koulun pyyntöön tulla vieraaksi siten ja silloin, kun se on turvallisesti mahdollista.

Koulutuksen järjestää ILMASTOkoti Karjalan kylillä -hanke. Koulutus on maksuton osallistujille ja avoin kaikille. Osallistuminen on mahdollista myös Marttakeskuksessa, ilmoittautumiset silloin puhelimitse.Koulutukset ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Koulutukset järjestetään kun ilmoittautuneita on vähintään 7 henkilöä, muussa tapauksessa koulutus siirretään myöhäisempään ajankohtaan.

Lisätietoja Tiina Anola-Pukkila, p. 0504483321.