Takaisin tapahtumalistaukseen

Joukkomuonituskurssit Savo-Karjalan maanpuolustuspiirissä: Kesäyönmarssi Liperi (Ylämylly)

Kesän joukkomuonituskurssit starttaavat Ylämyllyllä Savo-Karjalan maanpuolustuspiirin varastoalueella (Paloaukeantie 10 A, Liperi) tutustumismahdollisuudella. Lauantaina 12.6. on mahdollista tutustua marssitapahtuman muonitukseen ja kenttäkeitin m/29 toimintaan. Mukaan ilmoittautuneet voivat toimia apukäsinä muonitustehtävissä oman aikataulun mukaan, varsinaiset muonittajat ovat tulossa MPK Savo-Karjalan kautta. Ja ilmoittautuneet pääsevät myös maistelemaan keittoa, ei pelkästään nauttimaan kypsyvän keiton ja tulen tuoksusta.

Kaikki joukkomuonituskurssit ovat rentoja opetustapahtumia, joihin ei tarvitse omata ruokahuollon koulutusta ennestään. Kaikki voivat oppia kenttäkeittäjiksi, jos vain omaa mielenkiintoa löytyy. Opetusmenetelmä on toiminnallinen, lähtökohtana tekemällä oppii. Kenttäkeitinosaaminen on yksi varautumisen ja valmiudenkohottamisen muoto, jota voidaan tarvita esimerkiksi tilanteissa, joissa laajahkoja alueita olisi myrskyn jälkeen vailla sähköä. Lisäksi kurssit antavat riittävän osaamisen vaikkapa kyläyhteisöjen erilaisten tapahtumien muonittamiseen.

Kesäyönmarssin muonituksen tutustumisen jälkeen voi jatkaa joukkomuonituskurssille esim. 3.-5.7. Raskaspatteristo 1 muistomerkin paljastamisen yhteydessä Tuupovaarassa tai 20.-21.8. SAR POKA 2021 -kotiseutuharjoituksessa Joensuussa. Ilmoittautuminen P-K:n Martat tapahtumakalenterin kautta.

Koulutukset ja tämän tutustumiskerran järjestää Savo-Karjalan maanpuolustuspiiri yhteistyössä MURU-hankkeen kanssa. Kurssit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. MURU-hankkeen, jota vetää Tiina Anola-Pukkila Pohjois-Karjalan Martoilta, tavoitteena on yhteisöllisyyden vahvistaminen kyläruokailuja järjestettäessä ja muonitusosaamisen lisääminen kylätapahtumissa. Samalla luodaan tärkeää valmiusosaamista mahdollisia häiriötilanteita varten.

Tule tutustumaan marssitapahtuman muonitukseen ja kenttäkeittimen toimintaan lauantaina 12.6. klo 9 alkaen Ylämyllyn varastoalueelle, joka toimii tapahtumakeskuksena. Voit olla paikalla oman aikataulusi mukaan vaikka klo 18 saakka, mutta klo 9-13 on varsinainen tutustumisaika. Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostilla ohjeet, joissa mm. suositeltu saapumisaika, parkkipaikatieto ym. Alueella mm. maanpuolustussoittokunnan konsertti klo 12 ja klo 13.15 ja Sotilaskotiautosta voi ostaa jälkiruuaksi kahvin ja munkin. Ilmoittautuminen on välttämätön.

Lisätietoja Tiina Anola-Pukkilalta, tiina.anola-pukkila@martat.fi, 050 448 3321.