Rakuunabroileri

G
6 annosta

Valmistusohje

1 broileri tai vastaavasti koipi- ja rintapaloja
1 sitruuna
1/2 tl suolaa
8-10 sipulia

paistoliemi:
2 rkl hunajaa
tilkka vettä
1 dl sitruunamehua
2 rkl soijaa
2 rkl öljyä
mustapippuria
2-3 valkosipulinkynttä
2-3 rkl kuivattua rakuunaa/8 tuoretta rakuunan oksaa

  1. Paloittele broileri kahteen tai neljään osaan. Ripottele paloille hiukan suolaa ja pirskota päälle reilusti sitruunamehua. Anna maustua ainakin pari tuntia.
  2. Leikkaa kuoritut sipulit lohkoiksi ja pane ne uunivuoan pohjalle.
  3. Sekoita kiehuvaan vesitilkkaan sulatettuun hunajaan paistoliemen muut aineet, valkosipulinkynnet puserrettuina tai hienoksi silputtuina. Pane broilerinpalat vuokaan sipuleiden päälle ja valele paistoliemellä.
  4. Kypsennä uunissa 200°C:ssa  40-50 minuuttia. Jos pinta tummuu liiaksi, laske uunin lämpöä kypsymisen loppuvaiheessa. Valele paloja moneen kertaan paistoliemellä.
  • Rakuunan sijasta voit käyttää maustamiseen myös salviaa, basilikaa tai rosmariinia, yhtä maustetta kerrallaan.
Hiilijalanjälki
1.31 kg CO2 ekv
  • Energia 453 kcal/annos
  • Rasva 28.4 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 6.6 g
  • Proteiini 36.9 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 22.7 g
  • Sokerit 10.6 g
  • Kuitu, kokonais- 1.2 g
  • Natrium 654.3 mg
  • Kalsium 74.6 mg
  • Rauta 2.5 mg
  • C-vitamiini 20 mg