Vuohenputki

Keväällä yhtä aikaa nokkosen kanssa ilmestyvät maan uumenista vehreät vuohenputkiruusukkeet. Monen mielestä vuohenputki on varsinainen maanvaiva. Se on kuitenkin erinomainen, miedonmakuinen kasvis, josta voi tehdä monenlaista ruokaa.

Vuohenputki on yleinen Etelä-Suomessa, missä sitä kasvaa puutarhoissa, pihoilla ja alkuperäisillä kasvupaikoillaan lehdoissa. Vuohenputki kasvaa Oulun korkeudelle asti, pohjoisempana se on harvinaisempi. Pitkän juurakkonsa takia se on vaikeasti hävitettävä rikkakasvi. Joidenkin lähteiden mukaan vuohenputki on ollut viikinkien viljelykasvi. Keski-Euroopassa ja Venäjällä vuohenputkea on käytetty kauan villivihanneksena.

Kasvin lehdet ovat toistamiseen kolmisormiset ja lehdykät epäsymmetriset. Vuohenputki muodostaa tiiviitä, mattomaisia kasvustoja. Se kukkii myöhemmin kuin koiranputki ja kukkavarsia on yleensä vähän. Kukinnot ovat valkoisia, sarjamaisia. On tärkeää osata tunnistaa vuohenputki, jos sitä poimii ravinnoksi, sillä muutamat myrkylliset kasvit muistuttavat sitä läheisesti. Esimerkiksi hukanputki, myrkkykatko ja myrkkykeiso ovat erittäin myrkyllisiä.

Varhain keväällä vuohenputken lehdet ovat hennon vaaleanvihreitä ja lehdykät supussa. Silloin ne ovat mureita ja sopivat hyvin salaatteihin. Myös keittoihin, muhennoksiin ja ohukaisiin ne sopivat oikein hyvin, samoin erilaisiin piirakoihin ja rieskoihin.

Nuoria pehmeitä vuohenputken lehtiä voi pilkkoa suoraan salaattikulhoon. Piirakoita ja rieskoja valmistettaessa lehtiä kannattaa kiehauttaa vähässä vedessä ennen käyttöä. Kiehautettuja, hienonnettuja lehtiä voi myös pakastaa. Nuoria lehtiä kannattaa kuivata lehtivihreäjauheeksi. Kun lehdet kasvavat, ne väkevöityvät.

Suvun latinalainen nimi Aegopodium tulee kreikan kielen sanoista ”aigos”, vuohen, ja ”podion”, pieni jalka. Lajinimi podagraria viittaa latinankieliseen sanaan ”podagra”, joka tarkoittaa kihtiä. Kasvia on perinteisesti käytetty kihtilääkkeenä. Vuohenputkea on viljelty keskiajalla luostaripuutarhoissa, ja Suomessakin viljelyä on ilmeisesti harjoitettu vielä 1900-luvulla. Vuohenputki kuuluu kauppayrtteihin.