Jouluinen punakaalisalaatti

G

Valmistusohje

1 porkkana
1 appelsiini
1 ruukku rapeaa vihersalaattia
300 g punakaalia
1 pieni punasipuli
75 g saksanpähkinöitä
10 kuivattua aprikoosia
1 granaattiomena
Kastike:
2–3 rkl öljyä
1-2 rkl viinietikkaa
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria myllystä

  1. Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Kuori appelsiini. Leikkaa lohkojen pinnalta kalvot. Leikkaa lohkot paloiksi.
  2. Revi salaatti pieniksi. Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja leikkaa punasipuli ohuiksi suikaleiksi.
  3. Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Leikkaa pähkinät karkeaksi rouheeksi. Suikaloi aprikoosit.
  4. Halkaise granaattiomena ja leikkaa molemmat puolikkaat neljään lohkoon. Koputa isolla lusikalla lohkon kuoreen napakasti lautasen tai leikkuulaudan päällä, jolloin siemenet irtoavat.
  5. Asettele ainekset kerroksittain laakeaan kulhoon. Pohjalle ensin vihersalaatti, punakaali, porkkanaraaste ja appelsiinin palat, sitten loput aineet.
  6. Sekoita öljy, viinietikka, suola ja pippuri keskenään ja kaada kastike salaattiainesten joukkoon.
  7. Anna salaatin tekeytyä hetki ennen tarjoamista.                                                                                                                                                                                                                                                             Testattu Marttakeittiössä