Kupit ja kapustat kiertoon!
Yhdistysten jäsenet voivat kerätä kaappien kätköistä HYVÄKUNTOISET, EHJÄT, PUHTAAT ja ylimääräiset keittiötarvikkeet ja toimittaa ne Marttakeskukseen maanantaista keskiviikkoon 3.9. – 5.9. klo 9-12.
Tuodessanne varatkaa sen verran aikaa, että tavaroiden kunto tarkistetaan (Esimerkiksi pinnoitettujen kattiloiden ja pannujen tulee ole pinnoiltaan ehjiä.) ja lajitellaan omiin laatikkoihinsa (kattilat, paistinpannut, lautaset, lasit, jne.) Huonokuntoiset tarvikkeet annetaan takaisin tuojalle.
Voitte myös laittaa keittiötarvikkeeseen oman tervehdyksenne tai reseptin. Esimerkiksi: Moi, Olen uusi puurokattilasi! Tässä ohje omenapuurolle.
Tervetuloa mukaan järjestämään mukavaa tapahtumaa joko tuomalla astioita tai osallistumalla vapaaehtoisena.
Perjantaina 14.9. klo 10–15 järjestetään Pohjois-Karjalan Marttakeskuksessa myös opiskelijoille suunnattu KOHTI UUSIA ALKUJA-tapahtuma yhdessä vapaaehtoisten marttojen kanssa. Tapahtumassa kierrätetään keittiötarvikkeita antamalle ne opiskelijoille ilmaiseksi. Samalla annetaan myös neuvoja hävikkiruoan välttämiseksi sekä jätteiden lajittelun neuvontaa. (Jos tapahtuma kiinnostaa, ilmoittaudu vapaaehtoiseksi Marialle maria.nurmi@martat.fi tai puh. 044-7930045.)