Valtakunnallinen Sienipäivä ja sieninäyttely Tampereella
Valtakunnallista sienipäivää vietetään 31.8. Tule tutustumaan uusiin sienituttavuuksiin!
Tervetuloa viettämään yhteistä valtakunnallista Sienipäivää!
Pirkanmaan Martat järjestävät sieninäyttelyn 31.8. klo 10-14.30 Tampereella, Linnainmaan Citymarketilla osoitteessa Mäentakusenkatu 1, 33580 Tampere
Sieninäyttelyssä pääset tutustumaan monipuolisesti ruoka- ja myrkkysieniin, sekä maistelemaan pieniä maistiaisia sieniherkuista.
Martat viettävät valtakunnallista sienipäivää vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina. Kyseessä on pitkä perinne, sillä ensimmäisen kerran valtakunnallista sienipäivää vietettiin vuonna 1994. Tämän jälkeen sienipäivä on järjestetty yhtä poikkeusta lukuun ottamatta joka vuosi.
Ensimmäinen sienipäivä oli sunnuntai, mutta sittemmin viikonpäiväksi on vakiintunut lauantai. Samana päivänä vietetään nykyisin myös Suomen Luonnon päivää, joka on virallinen liputuspäivä. Suomesta tuli vuonna 2017 maailman ensimmäinen maa, joka nimesi liputuspäivän luonnon kunniaksi. Nosta sinäkin lippu salkoon ja iloitse hienosta luonnostamme!
Sienipäivä jatkuu sieniviikkoina 1.9.-15.9.