|

|

Martat – Keittokirja INNOSTU JA ONNISTU KEITTIÖSSÄ

120-vuotisjuhlavuosi on martoille myös kirjavuosi. Kolmesta tänä vuonna ilmestyvästä marttakirjasta 1. tuli viime viikolla painosta. Martat – Keittokirja INNOSTU JA ONNISTU KEITTIÖSSÄ -kirja on myynnissä Martan puodissa ja  kirjakaupoissa. Kirjan pohjana on ollut Penninvenyttäjän keittokirja. Kirjassa on 36 ruokakuvaa ja noin 360 ruokaohjetta, joista Pennarin ohjeita on noin 150.

konstailematon keittokirja innostaa onnistumaan keittiössä! Liikkeelle lähdetään ensiaskelista, kuten kananmunien keittämisestä. Keittiötaidoissa pitkällä olevat löytävät puolestaan uusia suosikkeja sekä vinkkejä pulmatilanteisiin: tällä tavalla lämpimäisesi eivät lässähdä, näin leipä tehdään juuritaikinaan, nyt uppomunakin onnistuu!

Martat – Keittokirja on kodikas ja raikas perusteos, joka sopii arkea helpottamaan kaikkiin keittiöihin. Hävikin vähentäminen, ekologisuus ja villiyrttien kerääminen ovat olleet Marttojen perusajatuksia jo kauan ennen kuin näistä tuli trendi-ilmiöitä. Martat jakavatkin nyt parhaat neuvonsa sekä villiyrittien että tähteiden hyödyntämiseen. Kirjassa ajatellaan kautta linjan tuotteiden saatavuutta sekä ruoan hintaa. Tämän erinomaisen perusteoksen ja lahjakirjan sivuilta löytyvätkin maukkaat ja monipuoliset kasvis-, kala- ja liharuoat sekä neuvokkaat vinkit omaan kotiin. Kirjan sivuille on koottu mitat, painot ja välttämättömät tarvikkeet sekä kattava lista joka kuivakaapin perusvarastosta.

Martat – Keittokirja INNOSTU JA ONNISTU KEITTIÖSSÄ -kirja on myynnissä Martan puodissa: Martanpuotiin tästä

ja löytyy kirjakaupasta Joensuustakin: Suomalainen kirjakauppa