|

|

Moderni martta perinteisellä twistillä

Marttasankari – Maaliskuu /

 

Paimiolainen Mirkku Salminen on koko aikuisikänsä ollut martta. Ja vähän kauemminkin. Kun perhe 70-luvun alussa muutti Paimioon, Mirkun äitiä pyydettiin mukaan marttoihin. Siitä
alkoi myös Mirkun marttailu-ura. Välillä on käyty katsomassa muutakin yhdistystoimintaa, mutta Paimio ja marttailu vetivät pidemmän korren ja niin tämä Paimion Marttojen sihteeri päätyi marttailemaan kotiseudulleen.


Mirkun mielestä marttailu on hyvä harrastus ja hyvä perinne. Lapsena marttailemaan mentiin äidin mukana, ei sitä edes miettinyt, että nyt minä olen martta. Lapsuudenkodista pois muuttamisen jälkeen aktiivimarttailu jäi, mutta ”kotiinpaluu”, muutto takaisin Paimioon palautti marttailuinnon. Paimion Marttayhdistys oli yhä voimissaan ja sinne palaaminen oli osa kotiinpaluuta. Mirkun mielestä marttailu sitoo ihmisen juuri sopivasti osaksi omaa paikkakuntaa, eikä ole niitä huonoimpia harrastuksia. Voi touhuta yhdessä aktiivisten, innokkaiden ja iloisten ihmisten kanssa  ̶  ja kuten Paimiossa  ̶  olla osa pitkää perinnettä. Tuntuu hienolta lukea sota-aikojen muistoja yhdistyksen vanhoista pöytäkirjoista, elämällä ja yhdistyksellä on jatkumonsa.

Paimion Martat ovatkin hyvin aktiivinen porukka. Kesällä retkeillään ja käydään teatterissa, talviaikaan pidetään marttailtoja, hoidetaan kahvituksia, keitetään ja myydään pastanttipuuroa, tehdään vierailuja erilaisiin paikkoihin ja avustetaan mm. Paimio-Sauvo 4H-kokkikerhoja.

Vierailuista on erityisesti jäänyt mieleen verkkokauppa Succaplokki, kierrätysmateriaaleista neulontatarvikkeita valmistava nuori mies. Ei ehkä tulisi sellaisenkaan paikkaan tutustuttua, jos ei olisi marttatoiminnassa mukana, Mirkku sanoo ja jatkaa, että vaikka yhdistyksessä on monenlaista tekemistä ja touhua, niihin ei mene liiaksi aikaa. Hyvä suunnittelu ja oikea ajoitus ovat tärkeitä seikkoja myös yhdistystoiminnassa. Näin kaikilla on kivaa, hyvä mieli ja tekemisen into säilyy. Hyvän yhdistyksen toiminta on monipuolista, yhteinen tekeminen on virkistävää ja tärkeää toiminnassa on myös se, että kaikki saavat sanoa sanansa.

Paimion Marttojen sihteerin tehtäviä Mirkku Salminen on hoitanut pian jo parikymmentä vuotta. Hän jos kuka tietää, mitä tehtävään kuluu. Tosin vuosien varrella mukaan on tullut monenlaisia uudistuksia ja hyvä niin, sillä tiedottamisesta on tullut huomattavasti helpompaa ja ihmiset löytävät martat aiempaa paremmin. On mukavaa olla perinteitä vaaliva, moderni martta.