Keitetty mehu

4 annosta

Valmistusohje

Valitse kylliksi iso teräs- tai emalikattila. Kuumenna vesi, pehmeille marjoille noin 2 dl vettä/marjalitra, koville ja runsaasti pektiiniä sisältäville marjoille (herukat, karviaiset, puolukat, karpalot, pihlajanmarjat) noin 2 1/2-3 dl vettä/marjalitra.

Lisää marjat kiehuvaan veteen, pehmeät sellaisenaan ja kovat hiukan survottuina. Keitä marjoja 10-15 minuuttia, kunnes marjat ovat vaalenneet. Painele marjoja välillä kattilan reunaa vasten.

Kaada marjamassa astian, esimerkiksi sangon tai toisen kattilan päälle pingotetun sideharsokankaan päälle. Älä painele marjoja siivilöinnin aikana, vaan anna mehun valua rauhassa. Silloin mehusta tulee kirkasta. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja kuori vaahto. Sekoita joukkoon sokeria 300-400 g (3 1/2 – 5 dl) mehulitraa kohti. Pullota mehu kuten höyrymehu.

Jäljelle jääneestä marjamassasta voi keittää hilloa. Soseuta marjakehikkoon tai siivilävaatteeseen jäänyt marja/hedelmämassa sosemyllyllä. Pakasta sose tai laita kattilaan (hillo)sokerin kanssa ja keitä jonkin aikaa. Käytä sose esimerkiksi puurojen raaka-aineeksi.

Lue myös teksti Keittäminen sokerin kanssa.

Hiilijalanjälki
0 kg CO2 ekv