Persikka-rahkapiirakka

Erityisesti kesän kotimaisia marjoja odotellessa voi kokeilla persikkaista rahkapiirakkaa. Piirakan voi hyvin valmistaa edellisenä päivänä jääkaappiin, sillä tämä herkku on parhaimmillaan hyvin jäähtyneenä.

12 annosta

Valmistusohje

Pohja:
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
2 dl kevytkermaa
1 kananmuna
1/2 dl ruokaöljyä tai juoksevaa margariinia

Täyte:
1 prk (200 g) maitorahkaa
1 kananmuna
noin 1 dl sokeria
1 dl maitoa
1 prk säilykepersikoita

  1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa.
  2. Lisää kevytkerma, kananmuna ja öljy nopeasti sekoittaen.
  3. Levitä taikina voideltuun, pyöreään piirakkavuokaan, halkaisija noin 30 cm.
  4. Valmista täyte. Sekoita maitorahka, kananmuna, sokeri ja maito keskenään.
  5. Valuta ja viipaloi persikat. Laita persikkaviipaleet taikinan päälle.
  6. Kaada rahkaseos niiden päälle. Voit laittaa persikkaviipaleet myös rahkaseoksen päälle.
  7. Paista 200°C:ssa 25-30 minuuttia.
  8. Tarjoa hyvin jäähtyneenä.

Vinkki!
Persikoiden sijasta voi käyttää myös muita hedelmiä tai marjoja esimerkiksi aprikoosia tai vadelmia.

Testattu Marttakeittiössä

Hiilijalanjälki
0.26 kg CO2 ekv
  • Energia 237 kcal/annos
  • C-vitamiini 0.9 mg
  • Rauta 0.6 mg
  • Kalsium 146.4 mg
  • Natrium 245.2 mg
  • Kuitu, kokonais- 0.8 g
  • Sokerit 19.2 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 34.5 g
  • Proteiini 5.5 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 3.7 g
  • Rasva 9.1 g

Viikon ruokalista, ajankohtaiset vinkit ja paljon muuta – Martat-mobiilisovellus