Marttaliitto kohti uutta – lähtevä pääsihteeri Marianne Heikkilä kiittää jäseniä
Pääsihteeri Marianne Heikkilän 16 vuoden johtajakausi Marttaliitossa päättyy järjestön ottaessa seuraavan askeleen toimintansa kehittämisessä. Marttaliiton hallitus kiittää Heikkilää tuloksellisesta työstä järjestön uudistamisessa, kehittämisessä ja yhteiskunnallisen äänen vahvistamisessa. Pääsihteerin tehtäviä hoitaa kansalaistoiminnan johtaja Reija Salovaara siihen asti, kun seuraaja on valittu.

Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä siirtyy kohti uutta 16 vuoden palveluksen jälkeen. Heikkilä kiittää kaikkia jäseniä ja järjestössä työskennelleitä pitkästä ja rakentavasta yhteistyöstä.
”Kun tulin Marttaliittoon 2010, käynnistimme yhdessä jäsenten ja henkilökunnan kanssa monialaiset ja strategiset uudistukset yhteiskunnallisen vaikuttavuutemme, näkyvyytemme ja jäsentemme osallisuuden lisäämiseksi. Olemme rakentaneet yhdessä kotien kestävää arkea ja osallisuutta sekä vahvistaneet yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Sekä järjestöt että ihmiset tarvitsevat säännöllisesti uusia tuulia kehittyäkseen. Nyt on uuden vaiheen ja uudistumisen aika”, sanoo pääsihteeri Marianne Heikkilä.
Marttaliiton hallitus kiittää lähtevää pääsihteeriä erityisesti järjestön modernisoinnista sekä näkyvyyden ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvattamisesta.
”Hän teki yli satavuotiaasta kotitalousneuvontajärjestöstä dynaamisen, uskottavan ja valtakunnallisesti merkittävän asiantuntijan, jonka ääntä kuunnellaan niin kodeissa kuin valtioneuvostossa”, sanoo Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen.
Pääsihteeri Marianne Heikkilä ja Marttaliiton hallitus ovat sopineet johtajavaihdoksesta, joka toteutuu suunnitelmallisesti.
Pääsihteerin tehtäviä hoitaa kansalaistoiminnan johtaja Reija Salovaara siihen asti, kun seuraaja on valittu.
Martoissa on käynnissä mittava uudistusprosessi, joka pohtii Marttaliiton sekä sen piirijärjestöjen ja paikallisyhdistysten tulevaisuutta.
Uudistuksilla vastataan ulkoisiin haasteisiin kuten rahoituksen muutoksiin. Tarkoitus on luoda vakautta tulevaan, vähentää päällekkäisyyksiä ja tehdä asioita enemmän yhdessä. Näin turvataan marttatoiminnan jatkuvuus ja elinvoima. Paikallinen kansalaistoiminta ja kotitalousneuvonta säilyvät toiminnan ytimessä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Sirpa Pietikäinen, hallituksen puheenjohtaja, Marttaliitto
Puh. 050 4666 222, tavoitettavissa torstaina 9.4. ja perjantaina 10.4. klo 14-15.30 välisenä aikana.