Oman ryijyn ompelu, Etelä-Hämeen Kässämarttailta
Etelä-Hämeen kässämarttojen seuraava tapaaminen on Hämeenlinnassa piirin Marttakeskuksessa 30.3. kello 18.00 – 20.00. otsikolla: Oman ryijyn ompelu
Martta-liiton vuoden 2022 käsityötekniikka on ryijy ja 8.2. verkkotapaamisessa tutustuimme ryijytekniikan moniin mahdollisuuksiin mm. marttojen tekemien ryijyjen avulla. Jaoimme toisillemme ideoita ja sovimme, että jatkamme käytännön tekemistä ja vertaisohjausta kasvokkaisessa tapaamisessa.
Ei haittaa, vaikka et olisikaan päässyt helmikuiseen verkkotapaamiseen, olet lämpimästi tervetullut ryijyideoidesi kanssa tähän maaliskuun lopun tapaamiseen. Tämä tapaaminen on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille Martoille Etelä-Hämeen piirissä.
Martta-illassa 30.3. tehdään ryijytekniikkaa ompelemalla sopivalle pohjakankaalle. Pienen ryijyn pohjaksi käy hyvin erilaiset harvat aida- ja säkkikankaat. Myös erilaiset harvahkot pellavakankaat sopivat ryijynukan ompelun pohjaksi. Valmiita erikokoisia ryijypohjia myydään esim. Wetterhoffilla, mutta ensimmäiseen kokeiluun ei kannata lähteä ostamaan arvokasta pohjakangasta. Pohjakankaan lisäksi tarvitset ison, tylppäkärkisen neulan ja lankaa. Tasamittaisen ryijynukan ompelua helpottaa sopivan levyinen (=nukan pituus) viivoitin tai tukeva pahvikaitale. Ryijyyn voi käyttää monenlaisia lankoja, vain mielikuvitus on rajana. Tutki materiaalivarastot kotona ennen kuin lähdet mahdollisille ostoksille. Martan ryijytyö voi olla hyvin persoonallinen niin materiaalien kuin mallinkin suhteen. Ensimmäisen ryijyn kuvioinnin kannattaa olla selkeä, erilaiset geometriset kuviot ovat hyvä lähtökohta, jota voi elävöittää vaihtelemalla nukituksen värejä. Jämälankojen hyödyntäminen ryijytyöhön tukee kestävän kehityksen arvoja. Ryijysi voi olla pieni taulu, tyynynpäällinen, tuolinpehmuste, laukunkoriste tai mitä ikinä keksitkään. Ja toki voit yhdistää ryijynukkaan myös erilaisia kirjontatekniikoita.
Keskustellaan illan aikana myös seuraavista kässämarttojen kokoontumisten aiheista ja ajankohdista. Mm. tuftausta on toivottu kässämarttojen aiheeksi.
Etelä-Hämeen kässämarttojen ryijytapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.