Monimuotoinen kotipiha -hanke

Jokaisella kotipihalla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle. Tule mukaan oppimaan, kuinka valikoit kasveja, hoidat kotipihaa ja muilla tavoin tuet oman kotipihasi monimuotoisuutta. Tarjoamme sinulle koulutusta sekä yhteisöllistä toimintaa – samalla kehitämme yhdessä innostavia malleja monimuotoisuuden lisäämiseen.

Monimuotoinen kotipiha – Kestävä ja syötävä kotipiha kaupungissa -hanke

Järjestämme hankkeen vapaaehtoisille Monimuotoinen kotipiha -verkkokoulutuksia. Ohjaamme myös puutarhatapahtumien järjestämiseen, joita vapaaehtoiset järjestävät eri puolilla Suomea. Tapahtumissa koulutuksen saaneet vapaaehtoiset opastavat, kuinka jokainen voi muuttaa omaa pihaa monimuotoisemmaksi. Samalla opitaan myös kotitarveviljelyn perustaitoja. Hankkeen pilottikokeilussa muutetaan kotipihoja monimuotoisemmaksi, jaetaan kokemuksia ja tuotetaan puutarhaharrastaja -opinnot Martta-akatemiaan. Hankkeeseen on myönnetty ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraista avustusta Keski-Suomen ELY-keskuksesta.