Härkis-lanttupaistos

4 annosta

Valmistusohje

1 rasia Härkistä (250 g)

1 rkl öljyä

2 valkosipulinkynttä

1 tlk punaisia linssejä suolaliemessä (380/230 g)

1 tlk tomaattimurskaa (500 g)

1 dl vettä

3 tl kuivattua oreganoa

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria myllystä

2 pkt lanttusosetta (à 500 g) tai 1 kg keitettyä, suolalla maustettua lanttusosetta

2 kananmunaa

(korppujauhoja, juustoraastetta)

  1. Painele Härkis puulastalla paloiksi. Mittaa öljy paistinpannulle ja hienonna joukkoon valkosipulinkynnet. Kuumenna hiljalleen, kunnes valkosipuli on kuullottunut. Lisää Härkis ja paista sekoitellen noin 5 minuuttia.
  2. Kaada linssit siivilään, huuhdo ja valuta. Lisää ne pannulle tomaattimurskan kanssa. Huuhtele tölkki desillä vettä ja lisää vesi pannulle. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja lisää mausteet. Hauduta kannen alla 15 minuuttia, kunnes kastike on paksua. Kaada kastike voideltuun uunivuokaan.
  3. Pane lanttusose kulhoon ja vatkaa joukkoon kananmunat. Levitä lanttusose vuokaan kastikkeen päälle. Voit ripotella pinnalle korppujauhoja ja juustoraastetta.
  4. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä.
Hiilijalanjälki
1.52 kg CO2 ekv
  • Energia 332 kcal/annos
  • Rasva 14.7 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 5.5 g
  • Proteiini 15.4 g
  • Hiilihydraatti, imeytyvä 30.1 g
  • Sokerit 16.9 g
  • Kuitu, kokonais- 6.3 g
  • Natrium 797.6 mg
  • Kalsium 259.6 mg
  • Rauta 3.3 mg
  • C-vitamiini 117.4 mg

Testattu Marttakeittiössä