Valmistusohje

400 g broilerin paistileikettä
2 kpl kesäkurpitsaa
4 rkl dukkahia
suolaa
öljyä

Dukkah

1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl hasselpähkinöitä
0,5 dl seesaminsiemeniä
2 rkl korianterinsiemeniä
2 rkl juustokuminaa

Jogurttikastike

3 dl maustamatonta jogurttia
1 tl kuivattua minttua
2 mm suolaa
1 mm pippuria
1 tl sokeria

  1. Valmista dukkah-mausteseos: Paahda siemeniä, pähkinöitä ja mausteita laakeassa astiassa uunissa 225 asteessa noin 5 minuuttia, riippuen uunin tehokkuudesta. Varo, etteivät pähkinät ja siemenet pala. Jauha kuumana morttelissa
  2. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Leikkaa paistileikkeet pienemmiksi paloiksi saksilla ja ripottele hieman suolaa lihan pintaan. Paloittele kesäkurpitsat 2 cm:n kokoisiksi paloiksi. Lorauta hieman öljyä ja lisää dukkah-mausteseos broilereiden ja kesäkurpitsojen päälle.
  3. Laita palat grillivartaisiin ja leivinpaperin päälle uunipellille. Aseta pelti uunin ylätasolle ja paista vartaita noin 7 minuuttia per puoli.
  4. Sekoita mausteet, suola ja sokeri jogurttiin ja ripottele halutessasi dukkahia kastikkeen päälle koristeeksi. Tarjoa vartaiden ja sahramiriisin kanssa.

Sahramiriisi eli tahdig

4 dl jasmiiniriisiä
0,5 tl sahramia
1 tl suolaa
2 rkl rypsiöljyä paistamiseen
2 dl turkkilaista jogurttia

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan, lisää keitinveteen suola. Kun riisi on valmista, ripottele sahrami riisin päälle ja sulje kansi hetkeksi.
  2. Laita öljy pinnoitetulle pannulle. Ota riisistä noin kolmasosa ja painele se kuuman öljyn päälle. Lisää jogurtti varovasti käännellen loppuun riisiin.
  3. Lisää jogurttiriisi pannulle, ja painele se paistuvan riisin päälle. Paista riisiä kuumalla pannulla noin viisi minuuttia, välillä pannua heiluttaen. Kun heiluttaessa riisistä kuuluu kilahtava ja sirisevä ääni, tahdig on valmis.
  4. Tarjoile vartaiden ja jogurttikastikkeen kera.

Reseptin ravintosisältö ja hiilijalanjälki

Energia 456 kcal/annos
  • Rasva 25.2 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 5.5 g
  • Proteiini 31.5 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 28.8 g
  • Sokerit 9.6 g
  • Kuitu, kokonais- 2.9 g
  • Natrium 837.7 mg
  • Kalsium 220.5 mg
  • Rauta 2.2 mg
  • C-vitamiini 22.5 mg

Jätä kommentti

Miten onnistuit? Tuunasitko reseptiä oman maun mukaan? Kerro oma versiosi reseptistäsi!

*