Kaupunkilaisen kalakukko

15 annosta

Valmistusohje

kuoritaikina:
6 dl kylmää vettä
2 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
n. 12 dl ruisjauhoja
100 g pehmeää voita tai margariinia

täyte:
1 1/2 kg perattua kalaa, esim. muikkuja tai pieniä ahvenia
4 tl suolaa
250-300 g siansivua viipaleina

1. Sekoita veden joukkoon suola ja vehnäjauhot. Alusta taikina tiukaksi ruisjauhoilla. Lisää viimeisenä pehmeä rasva.
2. Kaaviloi taikina jauhotetulla pöydällä suureksi soikioksi niin, että taikinalevy on keskeltä reunoja lähes kaksi kertaa paksumpi.
3. Aseta kalat ja lihaviipaleet suolan kanssa kerroksittain keoksi taikinalevyn keskelle. Jätä sianlihaa päällimmäiseksi.
4. Nosta taikinalevyn sivut ja päät tiukaksi paketiksi täytteen päälle. Liimaa saumat kiinni toisiinsa kylmää vettä ja veistä apuna käyttäen.
5. Pistä kukko paistopussiin ja leikkaa sulkemisen jälkeen pussiin pieni höyryaukko. Nosta kukko uunipellille.
6. Paista kukkoa uunin keskiosassa 175°C:ssa noin 2 1/2 tuntia ja sitten 100°C:ssa noin 3 tuntia. Anna kukon jäähtyä pussissa uunissa.

Tarjoa se mielellään lämpimänä voin ja piimän tai maidon kanssa.

Hiilijalanjälki
0.88 kg CO2 ekv
  • Energia 375 kcal/annos
  • Rasva 15.2 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 6 g
  • Proteiini 26.5 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 38.9 g
  • Sokerit 1.1 g
  • Kuitu, kokonais- 6.2 g
  • Natrium 1039.2 mg
  • Kalsium 210.9 mg
  • Rauta 3.2 mg