Kimchi, korealainen hapankaali

G
20 annosta

Valmistusohje

600–700 g kiinankaalia
n. 100 g kevätsipulia
2 rkl karkeaa merisuolaa
2 rkl sokeria

Chilitahna:
8 valkosipulinkynttä
pala (5 cm) tuoretta inkivääriä
1 dl kochukarua, korealaista chilijauhetta
2 rkl kalakastiketta
1 dl sokeria
2 dl kylmää vettä

Lisäksi:
1 litran kokoinen purkki säilöntään

VAIHE 1: Poista kaalista uloimmat lehdet. Huuhtele kaali kokonaisena. Halkaise pitkittäin. Leikkaa kaalinpuolikkaat poikittain noin parin senttimetrin levyisiksi suikaleiksi. Älä käytä kantaa. Huuhtele kevätsipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Laita kasvikset isoon kulhoon. Lisää suola ja sokeri ja kääntele hieman, jotta ne sekoittuvat tasaisesti kasviksiin. Laita kulhon päälle kelmu ja painoksi lautanen. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

VAIHE 2: Kumoa kaaliseos siivilään ja anna nesteen valua pois. Älä huuhtele kasviksia. Jätä seos odottamaan. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri. Mittaa kaikki chili-tahnan ainekset monitoimikoneen kulhoon ja aja tasaiseksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta.
Sekoita chilitahna ja kaaliseos yhteen kulhossa. Siirrä massa purkkiin ja painele tiiviiksi, jotta väliin ei jää ilmakuplia. Lisää pinnalle noin 1 dl kylmää vettä, jotta kaali on nesteen peitossa. Sulje kansi ja jätä purkki huoneenlämpöön vuorokaudeksi, jotta käyminen alkaa. Siirrä purkki jääkaappiin 2–3 vuorokaudeksi, jonka jälkeen kimchiä voi syödä. Parhaimmillaan se on noin viikon kuluttua.

Huomaa!
Korealainen kochukaru on karkeaa, melko lempeän makuista chilijauhetta. Sitä saa etnisistä ruokakaupoista ja erikoismaustekaupoista. Jos korvaat sen jollakin muulla chilivalmisteella, annostele varovasti.

  • Energia 41 kcal/annos
  • C-vitamiini 7.1 mg
  • Rauta 0.3 mg
  • Kalsium 19.1 mg
  • Natrium 849.9 mg
  • Kuitu, kokonais- 0.8 g
  • Sokerit 6.7 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 8.8 g
  • Proteiini 1.1 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 0 g
  • Rasva 0.3 g