Valmistusohje

1. vaihe
1½ l vettä
250 g mämmimaltaita
400-500 g ruisjauhoja
2. vaihe
2 l vettä
250 g mämmimaltaita
400-500 g ruisjauhoja
3. vaihe
1-2 dl siirappia
2 rkl jauhettua pomeranssinkuorta
1 tl suolaa
Päälle
sokerivettä (1 dl vettä/1/2 dl sokeria)

  • 1. vaihe. Kuumenna vesi poreilevaksi. Sekoita veteen maltaat ja ruisjauhot. Ripottele pinnalle hieman ruisjauhoja. Peitä kattila kannella. Anna imeltyä 1½-2 tuntia lämpimässä paikassa, esimerkiksi uunissa 50 asteen lämmössä.
  • 2. vaihe. Kuumenna vesi poreilevaksi ja lisää kattilaan. Sekoita joukkoon maltaat ja jauhot. Jatka kuten edellä ja anna imeltyä taas pari tuntia.
  • 3. vaihe. Tässä vaiheessa mämmin tulee olla löysän puuron vahvuista. Lisää tarvittaessa jauhoja. Mausta. Keitä seosta 10 minuuttia koko ajan hämmentäen varoen pohjaan palamista. Jäähdytä seos haaleaksi ja jaa mämmituokkosiin tai foliovuokiin. Jätä kuohumisvaraa noin 1/3 vuoan korkeudesta. Lisää mämmin päälle vuokiin 1-2 rkl kylmää sokerivettä kuorettumisen estämiseksi.
  • Paista uunin alatasossa 170 asteen lämmössä noin 2½ tuntia. Mämmi on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. Tarjoa kylmänä kermamaidon ja sokerin kera.

Kommentit (7)

  1. Maistui kukkasilta kiitos ohjeesta

  2. Kun puhutaan maltaista, niin tarkoitetaan lähes poikkeuksetta kokonaisia maltata. Mämmiin kai tulee mallasjauhoa tai -rouhetta. Vai onko yleensä saatavilla jauhettua mallasta?

    • Jatkoa edellisiin mallasviesteihin. Maltaita on kaupassa ainakin kahdenlaisia. Mämmimaltaita, jotka ovat rakenteeltaan aika hienoa ja joita käytetään enimmäkseen mämmin valmistuksessa. Kaljamaltaat ova paljon karkeampia kuin mämmimaltaat. Molemmat on rukiista tehty.

  3. Hei,
    Yritin etsiä tietoa siitä, miten ymmärrän onko keitos imeltynyt tarpeeksi tai onko imeltynyt ollenkaan? Ensimmäinen yritys tässä meneillään ja yritän hahmottaa, onko tämä nyt sitä imeltymistä vai happaniko tuo puuroni. Apua! 😀

    • Hei Anna,
      Maistamalla se selviää. Eli sitten kun mämmi maistuu mielestäsi tarpeeksi makealta, on se imeltynyt tarpeeksi. Mukavaa pääsiäistä!

  4. Mämmimaltaat valmistetaan rukiista. Ne ovat viljaa.

  5. Mitä ovat mämmimaltaat? Onko ne viljaa vai mitä?

Jätä kommentti

Miten onnistuit? Tuunasitko reseptiä oman maun mukaan? Kerro oma versiosi reseptistäsi!

*