Munakasrulla (omelettrulle)

8 annosta

Valmistusohje

(På svenska nedan)

75 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
4 kananmunaa
1 maustemitta suolaa
1 maustemitta pippuria

Nokkostäyte:
150 g kiehautettua nokkosta tai pinaattia
2 kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl muskottipähkinää
200 g fetajuustoa

Lisäksi: juustoraastetta

Keitä valkokastike sulattamalla voi kattilassa ja lisäämällä sekaan jauhot. Laimenna maidolla kunnes saat ohuen kastikkeen. Kiehuta hiljalleen muutaman minuutin ajan. Erottele kananmunan valkuaiset keltuaisista. Ota kattila pois liedeltä ja lisää keltuaiset yksi kerrallaan samalla sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Vispaa kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja siirrä seokseen. Laita seos leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista 225-asteessa noin 15 minuuttia.

Paista nokkosia tai pinaattia öljyssä hetken ajan. Lisää joukkoon sipulit ja mausteet. Lisää myös jauhot ja maito. Lämmitä miedolla lämmöllä hetken ajan.
Kaada munakas voipaperille ja lisää päälle täyte sekä fetajuusto. Rullaa niin, että taitos jää alapuolelle. Ripottele päälle hieman juustoa ja paista 225-asteessa noin 8 minuuttia. Tarjoile lämpimänä.

***

75 gram smör
1,5 dl mjöl
5 dl mjölk
4 ägg
1 krm salt
1 krm svartpeppat

Nässelfyllninh:
150 g förvalld nässla eller spenat
2 vårlökar
2 vitlöksklyftor
1 msk olja
2 msk mjöl
2 dl mjök
0,5 tsk salt
0,5 tsk svartpeppaat
0,5 tsk riven muskotnöt
200 g fetaost

Ost till gratinering

Koka ihop en vitsås genom att smälta smör och tillsätta mjöl, späd med mjölk tills du får en slät sås. Låt småkoka några minuter under omrörning. Knäck äggen och skilj äggvitorna från gulorna. Ta av kastrullen från plattan och tillsätt äggurlotna en i tager under omrörning. Smaka av med salt och peppar.

Vispa äggvitorna till hårt skum och rör ner i smeten. Bred ut på en plät bleklädd med bakplåtspapper. Grädda i 225 graders ugnsvärme i ca 15 minuter.

Fräs under tiden de förvällda nässlorna eller spenaten i en skvätt olja. Tillsätt lök oc smaksätt. Strö över smjöl och späd på av mjölken. Låt småkoka en stund.

Stäjlp upp omeletten på ett smörpaper. Bred ut den gröna stuvningen och smula över fetaosten. Rulla ihop så att karven blir neråt. Strö över lite ost och gratinera på ugnsfast form i 225 grader i ca 8 minuter. Servera varm.

  • Energia 301 kcal/annos
  • C-vitamiini 33.3 mg
  • Rauta 2.3 mg
  • Kalsium 313.7 mg
  • Natrium 671.3 mg
  • Kuitu, kokonais- 1.2 g
  • Sokerit 6.3 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 19.2 g
  • Proteiini 14.6 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 10.5 g
  • Rasva 19.5 g