Mustapaputortillat ja hedelmäsalsa

Itsetehdyt tortillaletut maistuvat herkullisilta mustapaputäytteen ja hedelmäsalsan kanssa! Muiksi täytteiksi sopivat esimerkiksi ranskankerma tai jogurtti, sekä korianteri.

4 annosta

Valmistusohje

Tortillaletut:
7 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 rkl rypsiöljyä
3 dl lämmintä vettä

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja lämmin vesi. Vaivaa
    taikinaa 2–5 minuuttia kimmoisaksi. Jätä taikina lepäämään 20 minuutiksi.
  2. Kumoa taikina hyvin jauhotetulle pöydälle. Muotoile pötköksi ja leikkaa 8–12 palaan. Pyöritä taikinapalat palloiksi. Kauli pallot 2 mm:n paksuisiksi letuiksi.
  3. Paista tortillat kuivalla kuumuutta kestävällä pannulla, esimerkiksi valurautapannulla, 20–30 sekuntia molemmin puolin. Kääri pyyhkeeseen ja muovipussiin, jotta ne pysyvät lämpiminä ja pehmeinä.
  4. Anna tortillojen jäähtyä ennen tarjoilua. Säilytä ylimääräiset tortillat jääkaapissa tai pakastimessa hyvin peitettynä.
  5. Tarjoile mustapaputäytteen ja hedelmäsalsan kera. Muiksi täytteiksi sopii esimerkiksi ranskankerma tai jogurtti sekä tuore korianteri.

 

Mustapaputäyte:
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3-4 rkl rypsiöljyä
2 tlk (6 dl) mustapapuja
0,5 tl juustokuminaa
0,5 tl suolaa

  1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistinpannulla. Paista sipulia noin 3–4 minuuttia. Lisää valkosipuli, jatka paistamista vielä minuutin ajan.
  2. Valuta pavut, mutta ota liemi talteen. Lisää pavut, juustokumina ja suola pannulle. Paista vielä 2–3 minuuttia, kunnes pavut ovat lämpimiä.
  3. Siirrä paistetut ainekset pannulta kulhoon. Soseuta ne joko sauvasekoittimella tai perunasurvimella. Lisää papujen lientä, kunnes saat sopivan koostumuksen.

 

Hedelmäsalsa:
1 pieni punasipuli
1 rkl punaviinietikkaa
3 nektariinia tai 1 mango
1 punainen chili
0,5 rkl rypsiöljyä
0,5 tl suolaa
mustapippuria

  1. Leikkaa punasipuli pieniksi kuutioiksi ja sekoita punaviinietikka joukkoon.
  2. Pese ja kuutioi hedelmät. Poista chilistä siemenet ja hienonna.
  3. Yhdistä kaikki aineet keskenään.
  4. Anna makujen tasaantua vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua

 

Testattu Marttakeittiössä.

Hiilijalanjälki

Hiilijalanjälki
0.68 kg CO2 ekv

Ravintosisältö

  • Energia 677 kcal/annos
  • Rasva 17.2 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 1.2 g
  • Proteiini 22.3 g
  • Hiilihydraatti, imeytyvä 100.1 g
  • Sokerit 10.3 g
  • Kuitu, kokonais- 5 g
  • Natrium 1244.1 mg
  • Kalsium 143.7 mg
  • Rauta 8.9 mg
  • C-vitamiini 23.7 mg