Nyhtökaurapihvit mausteisilla juureksilla ja tulisella kastikkeella

5 annosta

Valmistusohje

Nyhtökaurapihvit
1 pkt (240 g) maustamatonta
nyhtökauraa
1 pieni sipuli
3 keitettyä ja muussattua perunaa
(tai noin 2–3 dl valmista pehmeää
perunamuussia)
1 dl korppujauhoja
0,5 dl tuoretta tai kuivattua tilliä
0,5 tl valkopippuria
50 g juustonkaltaista kasvirasvavalmistetta tai juustoa
rypsiöljyä paistamiseen

  1. Kaada nyhtökaura kulhoon ja murustele rakennetta hieman pienemmäksi. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää nyhtökauran joukkoon sipuli ja loput ainekset sekä juustoraastetta. Sekoita tasaiseksi massaksi käsin. Anna taikinan tekeytyä hetki.
  2. Muotoile massasta 10 pihviä ja paista kullanruskeiksi molemmin puolin.
  3. Tarjoa pihvit mausteisten juuresten ja tulisen jogurttikastikkeen kera.

Mausteiset juurekset
1 palsternakka
4 porkkanaa
4 perunaa
0,5 dl öljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl mustapippurirouhetta

  1. Kuori juurekset ja viipaloi tai kuutioi ne. Levitä juurekset uunipellille
    leivinpaperin päälle.
  2. Lisää mausteet öljyyn ja levitä seos juuresten päälle. Kääntele
    hieman, että öljyä tulee juureksille tasaisesti. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia.

Tulinen jogurttikastike
2 dl kauragurttia, kaurafraichea tai turkkilaista jogurttia
3 rkl oliiviöljyä
2 tl tulista chilikastiketta (esim.srirachaa)
1 rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
1 pieni valkosipulinkynsi puristettuna

  1. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset
    yhteen.

Vinkki: Chilikastikkeen voi korvata kuivatuilla chilihiutaleilla tai tuoreella chilillä.

  • Energia 776 kcal/annos
  • Rasva 26.1 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 5.7 g
  • Proteiini 7.2 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 38.4 g
  • Sokerit 7.1 g
  • Kuitu, kokonais- 5.3 g
  • Natrium 623.7 mg
  • Kalsium 172.7 mg
  • Rauta 4.4 mg
  • C-vitamiini 15.5 mg