Paimenenpaistos

Englantilainen ”shepherd’s pie” on nimestään huolimatta laatikkoruoka, jossa on yleensä jauhettua lampaan- tai joskus naudanlihaa ja päällä perunasoseesta tehty kuorikerros. Maukas paimenenpaistos syntyy myös kasviproteiinista, tällä kertaa kaurajauhiksesta.

G
6 annosta

Valmistusohje

1 pkt (225 g) kaurajauhista
2 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
1 iso porkkana
1 rkl vehnäjauhoja
1 laakerinlehti
2–3 oksaa timjamia TAI 1 rkl kuivattua timjamia
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
0,5 tl sokeria
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
4 dl kasvislientä TAI 1 kasvisliemikuutio ja 4 dl vettä
n. 800 g jauhoista perunaa
1–1,5 dl maitoa tai kasvijuomaa
1–2 rkl voita tai margariinia
1 kananmuna

  1. Kuumenna ruokalusikallinen öljyä kasarissa ja paista kaurajauhista muutama minuutti, kunnes se on irtonaista ja kuumentunut. Siirrä lautaselle.
  2. Kuori ja silppua sipuli. Pese porkkana ja kuori se tarvittaessa. Pilko porkkana pieniksi kuutioiksi. Kuumenna kasarissa toinen ruokalusikallinen öljyä ja kuullota sipulia ja porkkanaa noin viisi minuuttia.
  3. Ripottele kasvisten päälle vehnäjauho. Lisää kasariin myös laakerinlehti, timjami, puoli teelusikallista suolaa ja mustapippuria sekä sokeri. Kaada päälle tomaattimurska sekä kasvisliemi tai kasvisliemikuutio ja vesi. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua miedolla lämmöllä kansi raollaan noin 20 minuuttia.
  4. Pese ja kuori perunat. Pilko perunat ja keitä ne kypsiksi suolatussa vedessä. Kaada vesi pois.
  5. Lisää perunakattilaan maito tai kasvijuoma ja voi tai margariini. Riko kananmuna kuppiin, sekoita rakenne ja kaada joukkoon. Lisää puoli teelusikallista suolaa ja mustapippuria. Soseuta.
  6. Lisää esipaistettu kaurajauhis tomaattikastikkeeseen ja sekoita. Anna hautua vielä noin viisi minuuttia.
  7. Kaada kastike pienehköön uunivuokaan (noin 1,5–2 litran vetoiseen) ja lusikoi perunasose päälle. Levittele perunasose lastan tai haarukan avulla niin, että se peittää kastikkeen pinnan kokonaan. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes pinta saa hieman väriä. Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa.

Testattu Marttakeittiössä

Hiilijalanjälki

Hiilijalanjälki
1.03 kg CO2 ekv

Ravintosisältö

  • Energia 731 kcal/annos
  • Rasva 22.9 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 14.6 g
  • Proteiini 15.2 g
  • Hiilihydraatti, imeytyvä 42 g
  • Sokerit 8.2 g
  • Kuitu, kokonais- 5.1 g
  • Natrium 11667 mg
  • Kalsium 60.2 mg
  • Rauta 5.3 mg
  • C-vitamiini 25.4 mg