Possukäristys

G
4 annosta

Valmistusohje

400 g porsaan ulkofileetä palana
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
150 g palsternakkaa
150 g porkkanaa
150 g lanttua
4 rkl rypsiöljyä tai pullomargariinia
1,5 tl suolaa
1 tl timjamia kuivattuna (tai 1 rkl tuoretta)
10 kokonaista viherpippuria
10 kokonaista roseepippuria
(suolaa)

Laita liha pakastimeen noin tunniksi, jotta siitä on helpompi leikata ohuita lastuja.

Kuori ja suikaloi sipuli, palsternakka, porkkana ja lanttu.

Vuole kohmeisesta lihasta mahdollisimman ohuita lastuja terävällä veitsellä. Ruskista lihapaloja paistinpannulla rasvassa. Laita ruskistetut lihat kattilaan tai uunin kestävään vuokaan. Kaada vesi paistinpannuun ja sekoittele. Murenna mukaan liemikuutio ja sekoita, kunnes se liukenee. Kaada liemi lihojen päälle.

Kuullota kasvissuikaleet paistinpannulla ja lisää lihan joukkoon. Mausta timjamilla ja pippureilla ja tarvittaessa suolalla. Hauduta liedellä 30–40 minuuttia tai 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Vinkki:
Ruoan voi valmistaa myös valmiista fileesuikaleista ja pakastekasviksista. Ruoan voi kypsentää myös liedellä padassa, jolloin et tarvitse erillistä ruskistuspannua.

Hiilijalanjälki
1.11 kg CO2 ekv
  • Energia 326 kcal/annos
  • C-vitamiini 23.2 mg
  • Rauta 1.2 mg
  • Kalsium 46.6 mg
  • Natrium 1563.8 mg
  • Kuitu, kokonais- 2.5 g
  • Sokerit 4.1 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 10.2 g
  • Proteiini 26.3 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 3.1 g
  • Rasva 21.1 g