Valmistusohje

8–10 suurehkoa perunaa, esimerkiksi Rosamunda tai muu jauhoinen lajike
½ dl öljyä
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 sitruunan kuori ja mehu
2 tl kuivattua tai 2 rkl tuoretta rosmariinia

 

  1. Pese perunat huolellisesti harjalla ja huuhtele. Perunoita ei tarvitse kuoria.
  2. Leikkaa pituussuunnassa puoliksi. Leikkaa puolikkaat vielä pitkittäin 3–4 osaan.
  3. Mittaa kulhoon öljy, suola ja pippuri. Lisää perunalohkot kulhoon ja sekoita.
  4. Kaada lohkot leivinpaperin päälle uunipannulle tasaiseksi kerrokseksi.
  5. Kypsennä perunalohkoja uunissa 225°C:ssa 10 minuuttia, että ne saavat vähän väriä.
  6. Raasta sitruunan keltainen kuori ja purista mehu. Hienonna rosmariini. Sekoita se ja raastettu kuori mehuun.
  7. Ota perunat uunista. Sekoita maustettu sitruunamehu perunoiden joukkoon.
  8. Jatka perunoiden kypsentämistä uunissa vielä 15–20 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.

Ainesosat

  • 1/2 dl
    Rypsiöljy
  • 1 tl
    Suola, pöytäsuola
  • 1/2 tl
    Mustapippuri
  • 1/2 dl
    Sitruunamehu
  • 2 tl
    Sitruunankuori
  • 2 tl
    Rosmariini, kuivattu
  • 630 g
    Peruna, punnittu kuorineen

Reseptin ravintosisältö

Energia 103 kcal/annos
  • C-vitamiini 10 mg
  • Rauta 0.6 mg
  • Kalsium 9.4 mg
  • Natrium 291.7 mg
  • Kuitu, kokonais- 1.1 g
  • Sokerit 0.6 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 12.7 g
  • Proteiini 1.3 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 0.4 g
  • Rasva 5.8 g
Jaa sivu