Salaattipommit

Helppo tapa lisätä kasvisten käyttöä, hyödyntää jääkaapissa nahistuneita vihanneksia ja löytää uusia herkullisia makuyhdistelmiä on tehdä jääkaappiin erilaisia salaattipommeja. Niitä voi vaivattomasti lisätä lämpimän ruoan lisukkeeksi tai koota ruokaisaksi salaatiksi.

G
20 annosta

Valmistusohje

Paahdetut kikherneet ja kukkakaali
1 kukkakaali
1 pkt (380/230 g) keitettyjä kikherneitä
1 tl suolaa
1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1 tl juustokuminaa

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pilko kukkakaali ohuiksi viipaleiksi. Valuta kikherneet.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa ja kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paahda 20–30 minuuttia, kunnes kukkakaalit ovat kypsiä ja rapeita ja kikherneet kullanruskeita.

Inkiväärikurkut
2 kurkkua
1 rkl karkeaa suolaa
2 cm:n pala inkivääriä
1 valkosipuli
1 rkl riisi- tai valkoviinietikkaa
1 tl chilihiutaleita

  1. Pese kurkut ja poista kannat. Leikkaa kurkut leveyssuunnassa kolmeen osaan ja sen jälkeen pituussuunnassa kuuteen osaan, jolloin kurkuista tulee noin sormenmittaisia paloja. Ripottele päälle reilusti suolaa ja jätä 10 minuutiksi suolautumaan. Taputtele sitten kurkkujen päällä oleva suola ja neste puhtaalla keittiöliinalla tai talouspaperilla kevyesti pois.
  2. Kuori ja raasta inkivääri hienoteräisellä raastimella. Leikkaa valkosipuli ohuiksi viipaleiksi. Hienonna chilihiutaleet ja lisää viinietikan, inkiväärin sekä valkosipulin kanssa kurkkujen päälle.

Rakuunaporkkanat
500 g porkkanoita
1 rkl kuivattua rakuunaa
1 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese porkkanat hyvin tai kuori tarvittaessa. Pilko porkkanat noin kahden sentin viipaleiksi ja pirskottele öljyä, rakuunaa ja suolaa päälle. Kypsennä uunin kestävässä astiassa noin 25 minuuttia.

Vinkki! Voit myös keittää porkkanat suolavedessä ja lisätä kypsien porkkanoiden päälle rakuunaa ja öljyä.

Uunissa paahdetut tomaatit
1 kg tomaatteja
1 tl suolaa
mustapippuria
1 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
kuivattuja yrttejä kuten rosmariinia, timjamia, salviaa tai laakerinlehti

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Pese ja kuivaa tomaatit. Puolita tomaatit ja laita uunivuokaan tai -pellille siemenkota ylöspäin. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Paista noin 20 minuuttia, ja laske lämpötilaa 170 asteeseen ja anna tomaattien paistua vielä 15 minuuttia. Tomaatit ovat valmiita, kun ne ovat käpristyneet ja hieman tummuneet.
  4. Ota tomaatit pois uunista ja jäähdytä. Lado kannelliseen astiaan ja laita öljy, mausteet sekä hienonnettu valkosipuli joukkoon ja anna maustua. Tomaatit säilyvät jääkaapissa muutaman päivän.

Vinkki! Tomaatit voi myös paahtaa öljyn, valkosipuleiden sekä mausteiden kanssa ja tarjota lisukkeena sellaisenaan.

Paistettua leipäjuustoa pinaatin ja kurkuman kera
2 cm:n pala tuoretta kurkumaa tai 1 tl kuivattua kurkumaa
0,5 rkl chilihiutaleita
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
100 g tuoretta pinaattia
150 g leipäjuustoa

  1. Pilko tuore kurkuma kovertamalla se kuorestaan pienen lusikan avulla. Käytä halutessasi muovihanskoja, sillä kurkuma värjää herkästi. Hienonna kurkuma. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
  2. Laita öljy kuumenemaan pannulle. Lisää kurkuma, valkosipuli ja chilihiutaleet öljyyn. Kuullota keskilämmöllä. Varo, ettei valkosipuli ei pala, sillä silloin sen maku muuttuu kitkeräksi. Lisää pinaatti ja paista muutama minuutti.
  3. Kun pinaatti on paistunut kasaan, laske lämpötilaa ja lisää leipäjuusto yhtenä palana pannuun. Paista kaksi minuuttia. Käännä leipäjuusto ja paista vielä toiset kaksi minuuttia.

Valkopapu-parsakaalisalaatti
2 parsakaalia
1 dl auringonkukansiemeniä
1 pkt (380/230 g) keitettyjä valkopapuja
6 tuoretta taatelia
1 rkl valkosipulirouhetta
1 tl chilihiutaleita
Kastike:
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl dijonsinappia

  1. Pilko parsakaali nupuiksi. Lisää keitinveteen 1 tl suolaa ja keitä parsakaaleja muutama minuutti niin, että väri on vielä kirkkaan vihreä ja rakenne napakka. Kaada siivilään jäähtymään.
  2. Paahda auringonkukan siemeniä muutama minuutti kuivassa, kuumassa pannussa.
  3. Valuta valkopavut hyvin. Pilko taatelit pieniksi paloiksi.
  4. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
  5. Sekoita parsakaalit, valkopavut, taatelit, auringonkukansiemenet ja mausteet kevyesti keskenään. Lisää kastike joukkoon.

Paahdettua myskikurpitsaa ja lehtikaalia
1 myskikurpitsa
1 tl kuivattua kirveliä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
200 g lehtikaalia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sinapinsiemeniä
2 valkosipulinkynttä

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leikkaa myskikurpitsa kiekoiksi ja poista siemenet. Pirskottele kurpitsakiekoille hieman öljyä ja lisää päälle kirveliä, suolaa ja mustapippuria. Paahda myskikurpitsaa uunissa, leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä, noin 20 minuuttia.
  2. Pese sillä välin lehtikaali, käännä lehdet vastakkain ja leikkaa kova lehtiruoti pois. Pilko tai revi kaali pienemmiksi paloiksi.
  3. Kuumenna öljy pannussa ja lisää sinapinsiemenet. Kun siemenet alkavat poksua, madalla lämpöä hiukan ja lisää kuoritut valkosipulinkynnet. Kuullota hetki ja lisää kaalit. Kypsennä noin viisi minuuttia.
  4. Lado myskikurpitsat tarjoiluvadille ja kaada lehtikaaliseos päälle.
  • Energia 239 kcal/annos
  • Rasva 15 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 2.8 g
  • Proteiini 8.4 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 23.9 g
  • Sokerit 7.3 g
  • Kuitu, kokonais- 5.8 g
  • Natrium 424.6 mg
  • Kalsium 157.8 mg
  • Rauta 2.3 mg
  • C-vitamiini 97.3 mg