Valmistusohje

5 dl vettä
1 rkl psylliumia
2 dl tattarijauhoa
1 dl tummaa riisijauhoa
2 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Kotimaista vaalea jauhoseos)
1 dl gluteenitonta kaurajauhoa
1,5 dl siemenseosta (esim. auringonkukansiemeniä ja kurpitsansiemeniä)
1 tl kuivahiivaa
0,5 tl suolaa

  1. Sekoita psyllium kylmään veteen ja jätä se turpoamaan n. 10 minuutin ajaksi.
  2. Sekoita psylliumgeelin sekaan jauhot, siemenseos, kuivahiiva ja suola. Taikinaa ei tarvitse vaivata.
  3. Laita taikinakulhon päälle esim. lautanen, jotta taikinan pinta ei kuivu. Voit myös käyttää kannellista leivontakulhoa. Nosta taikina jääkaappiin 8–12 tunnin ajaksi tai anna olla yön yli.
  4. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Nostele taikinasta kahden ruokalusikan avulla yhdeksän taikinakekoa leivinpaperin päälle pellille . Älä muotoile sämpylöitä enempää, jotta taikinan kuohkea rakenne säilyy.
  5. Paista sämpylöitä 30 minuutin ajan. Sämpylät ovat kypsiä, kun ne ovat saaneet hieman väriä myös pohjaan.
  6. Anna sämpylöiden jäähtyä peittämättöminä, niin saat niihin rapean kuoren. Halkaise sämpylät vasta niiden jäähdyttyä.
    Sämpylät säilyvät mehevinä paperipussissa leivontapäivän jälkeen vielä pari päivää.

Vinkki! Voit vaihtaa taikinan jauhot muihin suosikkijauhoihisi, kunhan niitä tulee yhteensä 6 dl. Sämpylöihin kannattaa kuitenkin käyttää ainakin paria eri jauhoa, jotta niihin tulee hyvä rakenne.

Tiesitkö? Psyllium on kuitu, joka valmistetaan plantago ovata -ratamokasvin kuoresta. Se muodostaa geelin, jota voidaan käyttää gluteenittomassa leivonnassa parantamaan taikinan rakennetta.

Reseptin ravintosisältö ja hiilijalanjälki

Energia 239 kcal/annos
Hiilijalanjälki
1 kg CO2 ekv
  • C-vitamiini 0.3 mg
  • Rauta 2.2 mg
  • Kalsium 222.1 mg
  • Natrium 339.9 mg
  • Kuitu, kokonais- 3.7 g
  • Sokerit 1.5 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 35.2 g
  • Proteiini 7 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 1 g
  • Rasva 9.1 g