|

|

Syksyn kurssiohjelma on julkaistu!

Syksyllä kurssitoimintamme käynnistyy aivan upouusissa keittiöissämme Espoon Tapiolassa, osoitteessa Sammonsilta 8. Lisäksi järjestämme myös kaikkialle ulottuvia verkkoruokakursseja. Tervetuloa oppimaan uutta ja kokkailemaan yhdessä!

Tämän vuoden uutuuskurssit on merkattu erikseen ja joidenkin kurssien sisältöjä on myös uudistettu. Verkkokurssien ajankohdat on merkattu keltaisella ja päiväkurssien (klo 10-13.30) ajankohdat on merkattu vihreällä, jotta niiden löytäminen olisi helpompaa. Lämpimästi tervetuloa kursseillemme!

Kurssiohjelma

Ruokakursseja moneen makuun

Opi uusista ruokakulttuureista osallistumalla suosituille matkusta maailmalle -ruokakursseillemme. Pääset makumatkalle niin Persiaan, Espanjaan kuin Vietnamiinkin, sillä erilaisia ruokakulttuuriteemoja löytyy melkein kaksikymmentä!

Tekniikat haltuun -kursseilla pääset puolestaan opettelemaan esimerkiksi kalankäsittelyä, kastikkeiden tekoa tai tuoreiden nuudeleiden valmistusta. Leivonnasta nauttiville on tarjolla niin ranskalaisia leivonnaisia kun perinteisisiä karjalaisiakin. Joulukuussa otamme tietenkin kaiken irti joulusta, ja pidämme erilaisia jouluaiheisia kursseja.

HUOM! Muutokset kurssiohjelmassa ovat mahdollisia. Näet ajankohtaiset tiedot aina tapahtumakalenterista.

Kurssimyynti