Uudet keittiötilat syksyllä 2023
Uudenmaan Martat muuttavat uusiin toimitiloihin ensi kesänä. Elokuusta 2023 alkaen ruokakurssimme järjestetään upouusissa keittiötiloissa Espoon Tapiolassa. Muuton myötä saamme tilavammat opetuskeittiöt, erillisen studiokeittiön kuvauksia ja verkkokursseja varten, sekä viherkaton!
Tilojamme rakennetaan parhaillaan. Tiedotamme asiakkaita tilojen rakentamisen etenemisestä kevään aikana. Toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa Lapinlahdenkadulla Helsingin Kampissa toukokuuhun 2023 saakka.
Sijainti
Sammonsilta 8, 02100 Espoo.
Kulkuyhteydet
Tapiolan metroasema sijaitsee aivan uusien toimitilojemme vieressä, tai itseasiassa alla. Lisäksi kaikki Tapiolan kautta kulkevat tai sinne päättyvät bussilinjat käyttävät uutta bussiterminaalia, joka sijaitsee Merituulentiellä metroaseman yhteydessä. Alueen eteläpuolella kulkee keskeinen kevyen liikenteen väylä. Autolla kulkeville pysäköintitilaa löytyy runsaasti mm. kauppakeskus Ainoasta, joka sijaitsee noin 20 metrin päässä.
