|

|

Uusi toimitila ja piirin rakennemuutos – infotilaisuus 27.4.

Järjestämme kaikille avoimen infotilaisuuden 27.4. klo 17.30 alkaen Teams-kokouksena. Infotilaisuudessa kerromme tulevasta toimitilastamme ja piirin suunnitellusta rakennemuutoksesta, jossa piirin alle perustetaan yhtiö toteuttamaan ruokakurssitoimintaa uudessa toimitilassa. Tilaisuuteen voit ilmoittautua täällä.

Piirin uuden toimitilan rakentaminen on aloitettu

Espoon Tapiolan keskustaan rakennetaan Tuultenristi toimistotalo, johon piirin uudet toimitilat valmistuvat keväällä 2023. Rakentajana toimii YIT, jonka arkkitehtien kanssa tilat on suunniteltu piirin toiveiden pohjalta. Tuultenristi on hyvien kulkuyhteyksien varrella. Metroasema on lähellä samoin kuin Tapiolan bussiterminaali ja parkkipaikkoja löytyy vieressä olevan kauppakeskus Ainoan alakerrasta. Muuttamaan pääsemme kesäkuussa ja kurssitoiminta alkaa uudessa pisteessä elokuussa. Uuteen toimitilaan on suunniteltu toimiston lisäksi kaksi isoa opetuskeittiötä, juhla- ja kokoustila sekä studio verkkolähetysten tekemistä varten. Myös puutarhaneuvonnalle on varattu omat viljelylaarit rakennuksen kattotasanteella.

Uusi toimitila mahdollistaa entistä laajemman kurssitoiminnan ja tiloja voidaan käyttää myös aikaisempaa enemmän vapaaehtoisten marttojen ketjukoulutuksiin ja yhdistysten tarpeisiin.

Uudenmaan piirille oma yhtiö

Piirin tulevien vuosien toiminnan selkeyttämiseksi ja resurssien käytön tehostamiseksi piirin ruokakurssiliiketoiminta on suunniteltu yhtiöittää vuoden 2023 alusta lukien. Ruokakurssitoiminnan yhtiöittäminen helpottaa piirin talouden hallintaa ja turvaa sen yleishyödyllisen aseman. Liiketoiminta on taloudellisesti kannattavampaa, kun se toimii yhtiömuotoisesti. Voimme mm. vähentää arvonlisäveron toimitilan vuokrasta sekä raaka-aineista ja hakea yhtiöille suunnattuja kehitysavustuksia oman toiminnan kehittämiseen. Perustettavan osakeyhtiön omistaa kokonaan Uudenmaan Martat ry ja sen toimintaa ohjaa oma erillinen hallitus ja toimitusjohtaja.

Uudenmaan Martat ry:ssä jatkuu entiseen tapaan vapaaehtoistoiminta, tuki marttayhdistysten toimintaan sekä hanketoiminta. Valtionavun piirissä olevaa toimintaa voidaan uudelleenorganisoida ja henkilöstön voimavaroja kanavoida aiempaa enemmän mm. vapaaehtoistoiminnan koordinointiin ja ketjukoulutusten järjestämiseen. Uudet toimitilat tarjoavat aikaisempaa enemmän konkreettista tukea marttayhdistysten toimintaan.

Vastaavia ratkaisuja on olemassa muissakin piireissä esim. kotiavun ja kahvilatoiminnan osalta. Toiminnan jakaminen Oy:n ja ry:n välillä tehostaa ja selkeyttää resurssien käyttöä, tasaa hanketoimintaan liittyvää riskiä ja mahdollistaa valtionavun kohdentamisen mm. avoimessa neuvonnassa vapaaehtoistoiminnan tukemiseen.

Asiasta päätetään piirin vuosikokouksessa

Hallitus esittää piirin vuosikokoukselle, että Uudenmaan Martat ry:n alaisuuteen perustetaan osakeyhtiö, jonka toimialaan kuuluu ruokakurssitoiminnan sekä kokous- ja juhlatilavuokrauksen toteuttaminen uudessa Espoon Tapiolaan valmistuvassa toimitilassa.

Perustettavan osakeyhtiön omistaa kokonaisuudessaan Uudenmaan Martat ry. Uudenmaan Martat ry sijoittaa uuteen yhtiöön alkupääomaa toiminnan käynnistämiseksi.