|

|

Tilkkurekka-kiertueen tavoitteena kerätä tilkut maailman suurimpaan tilkkkupeittoon

– Yhteistyössä Tekstiiliopettajaliitto, Marttaliitto ja Novita Tilkkurekka-kiertueella alkuvuonna 2011

Alkuvuodesta Suomea kiertänyt Marttaliiton ja Novitan Sukkarekka saa jatkoa, kun kiertueelle lähtee Tilkkurekka. Ensi vuonna Marttaliiton ja Novitan seuraksi järjestäjien joukkoon liittyy Tekstiiliopettajaliitto, joka juhlii 100-vuotista toimintaansa.

Tilkkurekka-kiertueen sekä koko kampanjan tavoitteena on pitää yllä ja jatkaa käsityöperinteitä: tuttu idea tarjoillaan nyt uudella asenteella. Kampanjan tavoitteena on myös kerätä mahdollisimman paljon tilkkuja ja koota niistä maailman suurin tilkkupeitto syksyllä 2011. Maailmanennätystempauksen jälkeen tilkkupeitto jaetaan pieniin peittoihin ja lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen mm. Ensi- ja turvakotien liitolle.

Tilkkurekan kahden viikon Suomi-kiertue lähtee liikkeelle Jyväskylästä maanantaina 7.2. ja päättyy Kajaaniin sunnuntaina 20.2. Kiertue käy yhteensä 12 paikkakunnalla. Tilkkurekassa on mahdollisuus opetella Isoäidinneliön nimellä kulkevan virkattavan tilkun tekemistä marttojen opastuksella. Rekassa on lapsille huovutustöitä eikä villasukkaakaan ole unohdettu. Rekasta löytyy myös soma tilkkunäyttely ja jaossa on innostavia O(p)i Isoäidinneliö! -ohjeita. Tilkkujen tekemistä opetellaan ensi vuonna myös kouluissa tekstiiliopettajien johdolla.

”Tekstiilityönopettajat ympäri Suomen vievät kampanjan kouluihin. Isoäidinneliön tekeminen on oppilaille oiva tapa oppia virkkaamista ja perinteitä. Käsityöt kehittävät oppilaiden motoriikka ja ongelmanratkaisukykyä sekä auttavat heitä konkreettisesti huomaamaan oman kehityksensä. Käsitöiden tekemisellä on myös rauhoittava vaikutus,” kertoo Tekstiiliopettajaliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Jaana Inki.

Tekstiilityönopettajat ovat huolissaan oppilaiden käsityötaidoista.

”Koululaisten kätevyyden heikentyminen antaa syyn huolestua lasten ja nuorten kokonaiskehityksestä, varsinkin, kun tutkimukset ovat osoittaneet, että tekeminen ja toiminnallisuus ovat tärkeässä asemassa älykkyyden kehityksessä. Tämän päivän lasten mediavaltainen kasvuympäristö ei kuitenkaan tue käsillä tekemistä, jossa motorinen ja toisaalta suunnitelmallinen työskentely pääsisi monipuolisesti kehittymään,” kommentoi Helsingin yliopiston käsityötieteen professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen.

Tilkkurekka-kiertueen ja hyväntekeväisyyskampanjan myötä tekstiilityönopettajat, martat ja novitalaiset haluavat pitää yllä käsityöperinteitä sekä jakaa itse tekemisen iloa ja yhteisöllisyyden kokemusta niin koululaisille kuin muillekin arjen kiireisille. Hidastaminen nykyarjessa nähdään tärkeänä voimavarana.

”Vaikka Tilkkurekassa ei todennäköisesti tule olemaan hiljaisuudesta tietoakaan, niin käsitöiden tekemiseen liittyy yleensä keskittyminen mieluisan tekemisen äärellä ja rauhoittuminen. Se on mielestämme mitä parhainta hidastamista arjessa ja auttaa jaksamaan,” kommentoi Marttaliitto ry:n toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä.

Tilkkuja voi tulla virkkaamaan ja neulomaan rekkaan neulekerhomeiningillä. Käsitöiden lomassa Paulig tarjoaa vastuullisesti tuotettua Mundo-kahvia. Tilkkuja voivat lahjoittaa maailmanennätyskampanjaan myös erilaiset käsityökerhot, työ- tai muut yhteisöt.

”Verkotumme jatkuvasti sosiaalisen median kautta ja osallistumme sähköisen median välityksellä erilaisiin yhteisöihin ja hyväntekeväisyystempauksiinkin – hyvä niin. Mutta uskon, että verkottuminen oikeasti, kasvotusten, yhdistettynä konkreettiseen tekemiseen ja vieläpä hyväntekeväisyyteen, tuo meille sellaisen onnistumisen ja hyvänolon tunteen, jota on vaikea välittää sähköisen median kautta – ikään kuin wanhan ajan talkoohenkeä!” innostaa Novita Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Susanne Ranta-Kiiski.

Isoäidinneliö sopii muuhunkin kuin tilkkupeiton paloiksi. Kun tekniikan oppii, ideoita ja toteutustapoja vaihdellen on helppo tehdä neliöistä esimerkiksi suosittuja torkkupeittoja, mattoja, tyynyjä ja monenlaisia asusteita.

Isoäidinneliön virkkaustalkoot starttaavat jo tänä viikonloppuna (26.–28.11.) Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Kädentaito 2010 -messuilla virkkauskilpailun merkeissä. Virkkauskilpailut pidetään Kädentaitoja-lavalla seuraavasti: pe klo 13.30, la klo 15.00 ja su klo 14.45. Lisää messuista osoitteesta: www.kadentaitotapahtuma.fi.

Toimittajilla on mahdollisuus tutustua Isoäidinneliöitä tekeviin oppilaisiin ja vierailla kouluissa. Toimittajat voivat olla yhteydessä suoraan oman kaupunkinsa yläasteen tekstiiliopettajaan tai saada koulujen ja tekstiiliopettajien yhteystietoja liiton hallituksen puheenjohtaja Jaana Inkin kautta (yhteystiedot alla).

Isoäidinneliön teko-ohjeet löytyvät tulostusvalmiina tiedotteen lopussa olevasta liitteestä.

Isoäidinneliön kuvapyynnöt Novitasta.

Kiertueaikataulu 2011

ma 7.2.              Jyväskylä

ti 8.2.                  Tampere

ke 9.2.                Pori

to 10.2.              Turku

pe 11.2.             Helsinki

la 12.2.               Helsinki

ma 14.2.            Lappeenranta

ti 15.2.                Mikkeli

ke 16.2.             Joensuu

to 17.2.              Kuopio

pe 18.2.             Kokkola
la 19.2.               Oulu

su 20.2.              Kajaani

Lisätiedot

Tekstiiliopettajaliitto ry

hallituksen puheenjohtaja

Jaana Inki

040 755 2460

puheenjohtaja@tekstiiliopettajaliitto.fi

Marttaliitto ry

järjestöpäällikkö

Pirkko Elomaa-Vahteristo

050 3743145

etunimi.sukumini@martat.fi

kehittämispäällikkö

Kaisa Härmälä

050 5118007

etunimi.sukunimi@martat.fi

Novita Oy

markkinointi- ja viestintäjohtaja

Susanne Ranta-Kiiski

040 502 4204

susanne@novita.fi

Tekstiilinopettajaliitto ry

Tekstiiliopettajaliitto TOL ry valvoo ammatillisena keskusjärjestönä Suomen tekstiilityön- ja käsityönopettajien ammatillisia, yleisiä taloudellisia, yhteiskunnallisia ja koulutuksellisia etuja sekä edistää ammattikunnan yhteisiä pyrkimyksiä. Liitossa on noin 850 jäsentä. Jäseneksi voivat päästä kaikki, jotka hyväksytään jonkin Liiton jäsenyhdistyksen jäseneksi.

www.tekstiiliopettajaliitto.fi

Marttaliitto ry

Marttaliitto on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Järjestö antaa jäsenilleen valmiuksia vaikuttaa omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa.

www.marttaliitto.fi

Novita Oy

Novita on vuonna 1928 perustettu perheyritys ja Suomen suurin käsityölankojen valmistaja. Korialla, Kouvolan kaupungissa sijaitseva tehdas tuottaa noin miljoona kiloa lankaa eli 10 miljoonaa lankakerää vuodessa. Novita tarjoaa asiakkailleen täyden palvelun neulepaketin: langat, puikot, Novita-lehden ja -klubin, itse suunnitellut neulemallit ja -ohjeet, puhelinopastuksen sekä neuleisiin sopivat tekstiilit. Novitan tuotteita on saatavilla yli 2000 myyntipisteessä ympäri Suomen.

www.novita.fi