|

|

Ässäkokkikurssit alkavat myös Uudellamaalla

Ässäkokkikurssit alkavat myös Uudellamaalla

Maistuisiko kaurakedon peltileipä, Kippari-Kallen tehotahna tai omenaposken mantelimuffinit? S-ryhmän ja Marttaliiton viime vuonna käynnistämät Ässäkokkikurssit saavat jatkoa. Kesä- ja syyslomakaudella järjestetään yhteensä liki sata maksutonta kokkauskurssia kouluikäisille – ympäri Suomen.

Ässäkokeissa kantavia ajatuksia ovat iloinen yhdessä tekeminen, arjen ruokataidot, fiksu kuluttaminen ja satokausiajattelu.

– Ruuan arvostaminen ja monipuolinen syöminen versovat iloisesta yhdessä tekemisestä. Keittiössä viihtyvästä lapsesta kasvaa usein utelias, ruokaan kiinnostuksella ja kokeilunhaluisesti suhtautuva nuori. Näin rakentuva ruokataju kantaa tutkitusti pitkälle aikuisuuteen, valikoimajohtaja Katja Tapio S-ryhmästä toteaa.

”Tehhään ite”

Ässäkokkikurssit on suunnattu 8–12-vuotiaille lapsille. Kurssilla valmistetaan maistuvaa arkiruokaa, isketään kädet jauhoihin sekä harjoitellaan helppojen välipalojen kokkausta. Ruuanlaiton ohessa kursseilla keskustellaan terveellisyydestä, keittiöhygieniasta, lajittelusta ja kierrätyksestä. Sopivissa tilanteissa vertaillaan myös itse tehdyn ja valmiina ostetun ruoan hintoja.

– Kursseilla innostutaan ja koetaan onnistumisen hetkiä. Lapsista kokkaaminen ja leipominen on mukavaa ja ryhmässä on turvallista maistella uusia makuja. Viime vuoden kurssilaisista yksi totesi: “Meillä ei syyä ennää pakastekalapuikkoja vaan tehhään ite.” Ja mikä mukavinta, lapset saavat kurssilta vielä mukaansa reseptivihkosen, jonka ohjeilla on helppo kokata kotona, kertoo kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta.

Ässäkokkikursseja järjestetään lähes satakunta, Helsingistä Rovaniemelle. Osa S-ryhmän alueosuuskaupoista järjestää myös lisäkursseja. Kursseille ilmoittaudutaan paikallisten Marttapiirien kautta Marttojen verkkosivuilla. Osuuskaupat ja Marttapiirit tiedottavat kursseista paikallisesti.

Kurssit Uudellamaalla

Helsinki 

  • ke 17.10. klo 10-13 – Uudenmaan Marttojen opetuskeittiö Lapinlahdenkatu 3 A 00180 2 krs. 00180 Helsinki.
  • to 18.10. klo 10-13 – Uudenmaan Marttojen opetuskeittiö Lapinlahdenkatu 3 A 00180 2 krs. 00180 Helsinki.

Vantaa

  • ti 12.6. klo 10-13 – Kilterin koulun kotitalousluokka, Iskospolku 8, 01600 Vantaa.
  • ke 20.6. klo 10-13 – Länsimäen koulun kotitalousluokka, Pallastunturintie 27, 01280 Vantaa.
  • ma 15.10. klo 10-13 – Kilterin koulun kotitalousluokka, Iskospolku 8, 01600 Vantaa.

Espoo

  • ti 16.10. klo 10-13 – Opinmäen koulun kotitalousluokka, Lillhemtintie 1 02250 Espoo.
  • ke 17.10. klo 10-13 – Opinmäen koulun kotitalousluokka, Lillhemtintie 1 02250 Espoo.
  • la 24.11. klo 10-13 – Opinmäen koulun kotitalousluokka, Lillhemtintie 1 02250 Espoo.

Porvoo

  • ti 19.6. klo 10-13 – Marthalokalen, Lundinkatu 10 C, 06100 Porvoo.

Lohja

  • ti 19.6. klo 10-13 – Marttatupa, Marttatuvantie 2, 08700 Lohja.

Kirkkonummi

  • pe 15.6. klo 10-13 – Masalan kirkko, Tinantie 4, 02430 Kirkkonummi.

Uudenmaan piirin kursseille ilmoittautuminen alkaa 23.4. ja se tapahtuu alueen tapahtumakalenterin kautta.

  • Lisätietoja:
  • Valikoimajohtaja Katja Tapio, S-ryhmän vähittäiskauppa, katja.tapio@sok.fi, p. 010 76 80638
    Kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen, Marttaliitto, arja.hopsu-neuvonen@martat.fi, p. 050 5118 116
  • Ässäkokkikurssit ovat osa S-ryhmän Terveellisempää lapsille -aloitetta. Lue aiheesta lisää täältä.
  • Kursseilla kokattavat reseptit löytyvät myös osoitteesta: www.yhteishyva.fi/assakokki