|

|

Garderobi – harkitse, korjaa ja kierrätä

Martat kannustavat vastuullisiin vaatevalintoihin – nyt käännämme katseet Garderobiin! Marttapiirit ympäri Suomen järjestävät viikolla 4 kaikille avoimia Kauha & kukkaro -tapahtumia, joissa tuunataan, korjataan ja keskustellaan tekstiilien kuluttamisesta ja tekstiilijätteen vähentämisestä sekä vastuullisista vaatevalinnoista.

Suomalaiset hankkivat uusia vaatteita ja kodintekstiilejä vajaa 20 kg henkilöä kohti vuodessa. Vaatteet ovatkin usein halpoja, joten niitä on varaa ostella. Vaatekaappi on monella melko täysi ja silti usein tuntuu, ettei ole mitään päälle pantavaa. Turhaa vai tarpeellista – ostammeko vaatteita yli oman tarpeen?

Maailmanlaajuisesti katsottuna vaatteita tuotetaan yhdeksän kertaa enemmän kuin niitä kulutetaan. Kirpputoreiltakin löytyy vaatteita, joita ei ole koskaan käytetty. Suomessa syntyy miljoonia kiloja tekstiilijätettä vuodessa, noin 10 kg henkeä kohden. Osa tekstiilijätteestä on huonolaatuista, mutta kaatopaikoille päätyy paljon myös kierrätyskelpoista vaatetta. Vuonna 2016 tekstiilijätettä ei saa enää sijoittaa kaatopaikoille. Mitä vaihtoehdoksi? Mitä kuluttaja voi tehdä?

Hyvä asia on, että yhä useammat meistä suhtautuvat jo myönteisesti eettisiä vaatteita kohtaan, mutta niiden ostaminen on vaikeaa. Ei ole helppoa selvittää vaatteiden alkuperämaata tai valmistusolosuhteita. Vastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta onkin suurimmaksi osaksi valtioilla ja yrityksillä, mutta kuluttajana meistä jokainen voi toimia vastuullisesti.

Vuoden aikana Martat järjestävät vielä kaksi Garderobi-tapahtumaa, joiden teemana ovat Vaatevallankumous huhtikuussa sekä Vaatteidenvaihtopäivä marraskuussa.

Marttapiirien Garderobi-tapahtumien ja luentojen tarkat ajat ja paikat löytyvät Marttailu-sivuilta.

Marttojen Garderobi-yhteistyökumppaneina ovat Finlands svenska Marthaförbund, Husqvarna Viking ja Pfaff -maahantuoja VSM Finland, Globe Hope ja 4H.

Lisätietoja: 

Marttaliitto ry

Terhi Lindqvist

kehittämispäällikkö

050 5169412

terhi.lindqvist@martat.fi

Teija Jerkku
kehittämispäällikkö
050 342 0585
teija.jerkku@martat.fi

Pirkko Elomaa-Vahteristo 
järjestöpäällikkö
050 374 3145
pirkko.elomaa-vahteristo@martat.fi                   

Marttaliitto ry

Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Järjestö antaa jäsenilleen taitoja ja valmiuksia vaikuttaa omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa. Marttaliitto suunnittelee järjestön toimintaa ja julkaisee kotitalouksia varten ruokaan, ravitsemukseen, puutarhanhoitoon, ympäristöön, kodin talouteen ja kodinhoitoon liittyvää aineistoa. Marttaliittoon kuuluu 16 piiriä, joissa kotitalous- ja puutarhaneuvonnan ammattilaiset järjestävät opetusta ja kursseja. Marttayhdistyksiä on 1300 ja niissä 48 000 jäsentä. Yhdistykset kokoontuvat marttailtoihin kotitalouskurssien, kädentaitojen, luentojen ja opiskelun merkeissä. https://www.martat.fi