|

|

Ilmoittautuminen Avoimet Puutarhat -tapahtumaan alkaa

Avoimet Puutarhat -tapahtuman teemana tänä vuonna on Puutarha herättää aistisi.

Punainen mökki keskellä kukkivia puita.

Suomen suosituin puutarhatapahtuma Avoimet Puutarhat järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 16. kesäkuuta. Ilmoittautuminen tämänvuotiseen hyvän mielen puutarhatapahtumaan avautuu nyt ja jatkuu toukokuun puoliväliin asti. Lisäksi avoimetpuutarhat.fi -sivusto toimii koko vuoden puutarhamatkailusivustoina, jolloin vieraita voi saada halutessaan vaikka ympäri vuoden.

Puutarha herättää aistisi

Avoimet Puutarhat -tapahtuman teemana tänä vuonna on Puutarha herättää aistisi.  Teema on yhteiseurooppalainen parissa kymmenessä maassa. Sen avulla halutaan kannustaa harrastajia tuntemaan ja nauttimaan puutarhoista monipuolisesti kaikilla aisteilla. Niiden aktivoiminen hoitaa samalla mieltä ja kehoa. Monet puutarhat tarjoavat lisäksi mahdollisuuden nauttia rauhoittavan hetken esimerkiksi kahvikupin äärellä.

Viime vuonna tapahtuma oli jälleen ennätyksellisen suosittu, jolloin puutarhavierailuja oli lähes satatuhatta. Tapahtuman suosiota ovat vauhdittaneet positiiviset kokemukset. Niin puutarhansa avanneet kuin siellä vierailleet ovat nauttineet kesäpäivästä! Erilaisten puutarhaelämysten lisäksi intoa osallistua tapahtumaan on lisännyt muiden harrastajien kohtaamiset ja tapahtumasta saadut ideat omaan puutarhaan. Mukaan odotetaan tänäkin vuonna yli 800 kohdetta.

Oma profiili sivustolle

Oman pihan ilmoittaminen mukaan tapahtumaan onnistuu avoimetpuutarhat.fi -sivujen kautta ja jatkuu aina 16. 5. asti. Avoimet Puutarhat -sivuilta löytyy myös lisätietoa ja tapahtuman materiaalia. Teemapäivänä 16. kesäkuuta puutarhat ovat avoinna klo 12 – 17.

Tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyökumppaneineen. Svenska Trädgårdsförbundet rf, Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöt sekä Kotipuutarha-lehti, Martat ja Kekkilä ovat mukana mahdollistamassa tapahtuman, jonka teema toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisen Rendez vous aux Jardins -verkoston kanssa.