|

|

Kasviksia sokkona – maailman suurin kynttiläillallinen 30.3.2019

Lauantaina 30.3. ympäri maailmaa vietetään jälleen Earth Hour -ilmastotapahtumaa. Tapahtumassa ihmiset sammuttavat kodeissaan turhat valaisimet tunnin ajaksi kello 20.30–21.30 paikallista aikaa. Suomessa tapahtumaa vietetään maailman suurimman kynttiläillallisen merkeissä.

Ruoka muodostaa ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä noin 20 %, eli saman verran kuin liikenne. Martat kannustavat kaikkia osallistumaan Earth Houriin valitsemalla lauantai-iltana lautaselle kasviksia.

Kokoa perhe tai ystävät koolle ja testatkaa yhdessä, tunnistatteko erilaiset kasvikset sokkona. Sokkomaisteluun kannattaa valita myös itselle vieraampia vihanneksia. Kokeilkaa vaikkapa porkkanaa, kurkkua, kyssäkaalia, lanttua ja juuriselleriä. Vihannestikut maistuvat ihanilta dipattuna ja tuoreen leivän kanssa!

Tarjoiluksi kasvistikut currykastikkeella

Kasvistikut voi tarjota erilaisten dippien kanssa. Tässä ohje herkulliseen currykastikkeeseen, jonka voi valmistaa halutessaan kermaviilin sijaan esim. kaurapohjaisesta fraichesta:

Currykastike

  • 2 dl kermaviiliä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 tl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 0,5 tl mustapippuria
  • 0,5 banaania soseutettuna
  • 0,5 tl currya
  • 2 rkl rouhittuja suolapähkinöitä
  1. Yhdistä kastikkeen ainekset kulhossa ja anna makujen tasaantua viileässä.
  2. Tarjoa kasvisten kanssa dippikastikkeena.

Lisää aiheesta