|

|

Koronatilanteen vaikutus marttayhdistysten toimintaan

Koronatilanne on monilla alueilla Suomessa pahentunut ja on alueita, jotka ovat siirtyneet kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen. Tautitilanteen ja toimenpiteiden mukaisesti myös ohjeet ja määräykset eri alueilla vaihtelevat merkittävästi. Marttaliitto muistuttaa, että marttayhdistysten ja piirien on syytä seurata omaa aluettaan koskevia suosituksia ja määräyksiä ja järjestää toimintansa niiden mukaisesti.

Toivomme, että tietoverkkoihin perustuvia tai muita turvallisia kohtaamisia järjestetään aktiivisesti, mikäli kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset eivät ole mahdollisia. Marttapiirit antavat harkintansa mukaan tarkempia ohjeita oman alueensa toimintaa koskien.

Marttaliiton suositus yhdistyksille on luettavissa Yhdistyskanavassa.