|

|

Martan päivänä 26.7. tehdään ja tuunataan yhdessä

Marttailu on mukavaa ja innostavaa. Martoilla on tietoa ja taitoa jaettavaksi kaikkien arkeen, sen rikastuttamiseksi ja helpottamiseksi – elämä syntyy itse tehden. Tule hakemaan oppia martoilta!

Martan päivänä 26.7.2014 martat laittavat hyvän kiertämään ja kutsuvat kaikki jakamaan tekemisen iloa ja onnistumisen elämyksiä – iloisia marttailukokemuksia yhdessä tehden. Marttayhdistykset järjestävät Elämä on parasta itse tehtynä -tapahtumia eri puolilla Suomea. Päivän teemana ovat kädentaidot, käsillä tekeminen ja oman osaamisen jakaminen.

Neuvoja voi saada esimerkiksi sukan neulomisesta, t-paidan tuunauksesta, vaatteiden korjauksesta, lahkeiden lyhennyksestä, napin ompelusta, vetoketjun uusimisesta, nipsuvirkkauksesta tai vaikkapa huovutuksesta.

Martoilta, jotka harrastavat käsitöitä, on helppo hakea neuvoja ja oppeja. Käytännönläheinen vertaisohjaus kannustaa aloittelijankin mukaan. Martanpäivänä on mahdollisuus tutustua toimintaan ja saada tietoa marttailusta. Marttailla voi monella tavalla: olla mukana tiiviisti toiminnassa tai seurata tapahtumia ja kursseja netissä. Molemmilla tavoilla martat ovat osa yhteisöä, jossa neuvot ja vinkit auttavat arjessa.

Lisätietoja:

Marttaliitto ry
Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja
+358 50 550 5510
marjahelena.salonen@martat.fi

 

Marttaliitto ry

Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Järjestö antaa jäsenilleen taitoja ja valmiuksia vaikuttaa omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa. Marttaliitto suunnittelee järjestön toimintaa ja julkaisee kotitalouksia varten ruokaan, ravitsemukseen, puutarhanhoitoon, ympäristöön, kodin talouteen ja kodinhoitoon liittyvää aineistoa. Marttaliittoon kuuluu 16 piiriä, joissa kotitalous- ja puutarhaneuvonnan ammattilaiset järjestävät opetusta ja kursseja. Marttayhdistyksiä on 1300 ja niissä lähes 47 000 jäsentä. Yhdistykset kokoontuvat marttailtoihin kotitalouskurssien, kädentaitojen, luentojen ja opiskelun merkeissä. Vuonna 2014 vietetään Marttojen 115 juhlavuotta työn merkeissä. https://www.martat.fi

Jaa sivu